Kongressipäivä 1 – torstai 23.6.2016 – Viranomaisia ja siluettikuvia

Viranomaisten ja perusasioiden osuus ensimmäiseksi

Varsinaisena kongressipäivänä Suomen ryhmä suuntasi rohkeasti kohti rekisteröitymistiskiä, missä HLAA:n eli Hearing Loss Association America:n vapaaehtoiset puursivat kunnioitettavalla kiireellä. Viime tippa taisi olla sävelenä, koska vielä tuntia ennen rekisteröitymisen alkua ei tiskeillä ollut kaikki aivan valmiina. Oli jäätävä kyttäysasemiin. Kun viimein sai nimensä listoille, huomasi olevansa myös nimilapun ja kongressilaukun haltija.

Kaulalaukku eli amerikkalaisittain badge sisälsi kaikki ennakkoon ostetut ohjelmat pieninä pääsylippukortteina. Kortteihin oli painettu mitä, missä ja milloin. Suuressa hotellissa erottautui kätevästi muista vieraista lappu kaulassa. Myös järkevän muotoiseen muttei niin kauniiseen laukkuun oli koottu runsaasti mainoksia ja muuta informaatiota.

Kaulalaukku eli amerikkalaisittain badge sisälsi kaikki ennakkoon ostetut ohjelmat pieninä pääsylippukortteina. Kortteihin oli painettu mitä, missä ja milloin. Suuressa hotellissa erottautui kätevästi muista vieraista lappu kaulassa. Myös järkevän muotoiseen muttei niin kauniiseen laukkuun oli koottu runsaasti mainoksia ja muuta informaatiota.

Viestintävirasto FCC:n anti

Kongressi avattiin valtavassa salissa, jossa virallisten avajaissanojen jälkeen johdon otti FCC eli Yhdysvaltain viestintävirasto. Valtion virkamiehet Elaine Gardner ja Karen Strauss loivat iskevän katsauksen missä mennään esteettömyyden suhteen USA:ssa. Salin perällä oli tarjolla vettä sekä kahvia tai teetä, ja melko moni vaelsikin kupin kera yleisön joukossa. Otin itsekin kaffekupposen – jenkkiläinen kahvi on hyvää – ja kauhukseni kaadoin sen matolle. Ihmeekseni huomasin, ettei kukaan reagoinut mitenkään. Ja toden totta – 10 sekuntia ja matto oli imuroinut kahvin sisuksiinsa jälkeäkään jättämättä. Tämä oli jälleen kerran sitä suurta maailmaa, missä tuolit ovat mukavia ja matot ihmeitätekeviä, wc:ssä soi jazz ja tuoksuu pehmeä vaniljainen kukka.

Viestintävirasto FCC:n aiheet olivat tyhjentäviä ja iskeviä:

Viestintävirasto FCC:n luennoitsijoiden aiheet olivat varsin tyhjentäviä ja kiintoisia.

Viestintävirasto FCC:n luennoitsijoiden aiheet olivat varsin tyhjentäviä ja kiintoisia.

Aiheista voisi mainita lyhyesti suomeksi (täysi versio tulee viralliseen matkaraporttiin): USA:n Disability Advisory Committee vastaa karkeasti Suomen Valtakunnallista Vammaisneuvostoa. Se on neuvoa-antava elin, missä vammaiset itse ja virkamiehet käyvät läpi vammaisen elämän viestinnällisiä haasteita ja niiden ratkaisuja. Lisätietoja tästä elimestä (englanniksi) täältä

FCC:n esitystä pällistelemässä isossa salissa. Edessä oli myös viittomatulkit. Huone oli hämärä, mutta puhujat valaistiin kirkkaasti. Kirjoitustulkkaus oli näytön yläreunassa ja seurasi puhujaa.

FCC:n esitystä pällistelemässä isossa salissa. Edessä oli myös viittomatulkit. Huone oli hämärä, mutta puhujat valaistiin kirkkaasti. Kirjoitustulkkaus oli näytön yläreunassa ja seurasi puhujaa. Salin keskellä, käytävillä oli mikrofoneja, joiden ääreen ihmiset tulivat jonottamaan puheenvuoroaan. Ei mitään käsien nostelua, puheenvuoropyyntöjen tarve selvisi puhujille jonon pidentyessä kommenttimikrofoneilla. Ei ollut sairaita eikä kippeitä siinä jonossa, vuoroa odotettiin vaikka 15 minuuttia. Tämä lienee niin vanha tapa Jenkeissä, että vain suomalainen sitä ihmettelee ja muistaa Suomi-kokousten mikrofoninkuljettelua.

Pohdittavana on ollut viime vuosina mm. seuraavaa: Uudenlaisten puhelinten ja niiden käyttämien erilaisten verkkoyhteyksien (esim. langaton verkko) varmistaminen HAC-eli kuulokojeyhteensopivan standardin mukaisiksi, varmistetaan että televisiotekstitys näkyy eri palveluntarjoajista riippumattomasti (kaapeli-tv, internet-pohjainen tv yms), televisiotekstityksen laatustandardit eri lähteissä, avoimet kysymykset esim. telepromptereiden käytöstä tv-tekstityksen apuna yms. Esityksen aikana huomasi, että USA on esikirjoitettujen tekstien luvattu maa, englanti kun on valtakieli ja puheentunnistus sekä siirto tekstiksi nopeata pieneen suomen kieleen verrattuna. Mietittävänä on ollut myös, mistä lähtien ”vanhoja” ohjelmia pitää tekstittää sekä televisioruudulla näkyvän tekstin väreistä sekä fontista päättäminen. USA:n televisiotekstitys ei ole suomalaiseen tapaan monenväristä, puhujasta riippuvaa, vaan se voidaan säätää tietynlaiseksi käyttäjän kaukosäätimestä. Perusasetus on aina keltainen mustalla.

Tässä koetetaan säätää espanjankielisen Copa American tekstitystä. Viestintäviraston tehtävälistalla on myös espanjankielisen tv-tekstityksen laatu, ettei se ole heikompaa kuin englanninkielisen. Tästä kun on saatettu lipsua.

Tässä koetetaan säätää espanjankielisen Copa American tekstitystä. Viestintäviraston tehtävälistalla on myös espanjankielisen tv-tekstityksen laatu, ettei se ole heikompaa kuin englanninkielinen. Tästä kun on saatettu lipsua.

Muita FCC:n listallaolevia aiheita oli myös ns. HD-äänen hyvät puolet ja sen käyttöönotto USA:ssa, vanhojen tekstipuhelimien korvaaminen muilla laitteilla ja protokollilla – tiesittehän, että Suomessa matkapuhelin/lankapuhelin- suhteiden ollessa 80%/20%, USA:ssa se on päinvastoin – se on lankapuhelinten luvattu maa edelleen, ja matkapuhelin on ”ekstraa” lankapuhelimen ollessa kodin ”backbone”- selkäranka. Puhelinvastaajat ja tekstipuhelimet ovat yhä voimissaan…

Osansa saivat myös tekstiviestin lähettäminen hätänumero 911:n, maanjäristyshälytysten perillesaanti, kuulonäkövammaisten apuvälineiden standardointi ja korvauskäytänteet, jne! Kiitän ja siunaan, että Kuuloliiton erityisasiantuntia Virtanen oli paikalla ja esitti myös tyhjentäviä kysymyksiä puhujille, tässä kuvassa hän grillaa Karen Straussia:

Kuuloliiton agentti Virtanen vauhdissa luennon jälkeen vapaamuotoisten kysymysten osuudessa.

Kuuloliiton erityisasiantuntija Virtanen vauhdissa luennon jälkeen vapaamuotoisten kysymysten osuudessa.

Demo- ja kokeiluhuoneet

Kongressipaikalla oli myös näytteilleasettajien kokeiluhuone, mutta siellä oli tarjonta suhteellisen vaatimatonta, joten sinne emme eksyneet, mieluummin kysyimme suoraan näyttelyhallissa kunkin näytteilleasettajan tiskillä. Näyttelyn avautumista sai hieman odotella, joten kävin Phonakin ”paremmin tekstitetyllä” luennolla näytteilleasettajien luennoille pyhitetyssä sali Gunstonissa. Huomasin kuitenkin Phonakin Roger-kynää ylistävällä luennolla tietäväni tuotteesta Lounais-Suomen kesäpäiväedustajan ansiosta enemmän kuin Gunstonissa istuessani. Kävi nimittäin niin, että kyselijät ja kommentoijat saivat koko ajan keskeyttää puhujan mitä ihmeellisimmillä ja jopa asiaan kuulumattomilla kysymyksillään, joten lopulta luentokalvot plarattiin läpi nopeasti ja esitelmöitsijä oli pahoillaan. Lounais-Suomen kesäpäivillä Yyterissä 11.6.2016 minulle tuli eräs eläkkeellä oleva kuulovammaisaktiivi kertomaan, miten oli saanut Kelalta ”koko Phonak Roger systeemin”, kun pystyi perustelemaan, miten paljon hän tarvitsee kuulemista vaikka on eläkkeellä. Läpi meni! Kiitos Kela, kiitos Suomi, ainoa ihmemaa ei todellakaan enää ole Ameriikka!

Hätä—(teksti)viestiluento

Suomen ryhmä teki pienimuotoista tehtäväjakoa siten, että viidestä iltapäivän samanaikaisesta luennosta yritettiin valita eri luennot seurattaviksi. Minä suuntasin päättäväisesti Christina Duarten 911-luennolle (911 on Suomen 112 – yleinen hätänumero), toki huomasin, että ryhmäkuri oli jo nyt hieman löystynyt ja tällä luennolla oli muitakin suomalaisia. Tämä oli ymmärrettävää, koska muissa ryhmissä ei sinä päivänä ollut juurikaan mitään mielenkiintoista. Luentojen ensimmäinen ryhmä käsitteli omien asioiden ajamista, toinen teknisiä ratkaisuja, kolmas kuulokojeita ja sisäkorvaistutteita, neljäs oman elämän elämistä ja viides uraan liittyviä aiheita. Minulla veri veti useimmiten kakkos- ja kolmosryhmän luennoille – jees teknologia, kuulokojeet sekä sisäkorvaistutteet! Vain kerran linja lipsahti oman elämisen alueelle, kun kuulovamman vuoksi hyllytetty poliisi kertoi elämästään. Mutta se olikin vavahduttava luento! Siitä perjantain 24.6.2016 kohdalla lisää.

911-luennolle menin täysin hätätekstarilasit päässä. Olikin varsin hätkähdyttävää, kun luennon aivan alkupäässä oli tämä luentokalvo:

"Yleinen harhakäsitys - voin soittaa hätänumeroon mistä vain, millä matkapuhelimella vain, ja ellen pysty puhumaan, he näyttävät minulle puheen tekstinä."

”Yleinen harhakäsitys – voin soittaa hätänumeroon mistä vain, millä matkapuhelimella vain, ja ellen pysty puhumaan, he näyttävät minulle puheen tekstinä.”

Sain monesti vahvan tuntuman USAsta lankapuhelinten maana. Luennolla puhuttiin kuin Suomessa vuonna 2002 – ”soita mieluiten lankapuhelimesta hätänumeroon, jotta sinut pystytään paikallistamaan parhaiten”. Kuulovammaisille oli usean eri valmistajan mitä hienoimpia tekstipuhelimia – jopa langattomia – joilla soitto onnistuu. Siis – jos olet kotona, pystyt lankapuhelimellasi ottamaan yhteyttä tekstitse hätäkeskukseen. Mutta 70% hätäpuheluista tulee matkapuhelimista, ja vaikka olisi jonkinlaiset tekniset valmiudet paikallistaa soittaja, sitä ei kaikkien puhelinkeskusten alueella pysty tekemään ihan vain puhelinkeskuksen korkean iän vuoksi.

ENTÄ HÄTÄTEKSTIVIESTIT??? Well, teknologia marssii vastaan taas, ote luentokalvosta:

"Soita meille, meidän puhelinkeskuksessamme ei ole teknisiä valmiuksia ottaa vastaan hätätekstareita". Tämä vasta uutinen kolaripaikalla tai terroristin käsissä, eikö vain?

”Soita meille, meidän puhelinkeskuksessamme ei ole teknisiä valmiuksia ottaa vastaan hätätekstareita”. Tämä vasta uutinen kolaripaikalla tai terroristin käsissä, eikö vain?

Luennon muut kalvot koskivat lähinnä eri tekniikoita käyttävien netti- tai lankapuhelimien paikallistamista, hätätekstiviestin lähetystä kosketeltiin vain parissa kalvossa. Ei sanaakaan ilkivaltaisista tekstiviesteistä tai käyttäjien rekisteröimisestä – ei sanaakaan. Jenkit ovat haudanvakavaa väkeä…

Ette usko? No, lukekaa itse, miten UUSI ilmiö hätätekstiviesti on – todellakin: Virallinen asiakasohje 911-hätätekstiviestistä

KIRJOITUSTULKKAUKSELLISESTI olin alkanut saada tarpeekseni CARTista – ilmoitin tulkeilleni, että seuraavana päivänä he seuraavat minua kuin haamut joka paikkaan. Minulla oli ollut suunnitelma käyttää heitä keskusteluissa, juhlissa, illallispöydissä, tapaamisissa, yms, mutta yhtäkkiä kaipasin keskellä CART-tulkattua 911-luentoa suomalaista KITUa.

Tullaan tutuiksi – iltajuhla – oi tulkit!

Oli vain hetki aikaa hengähtää ennen ”tullaan tutuiksi”- juhlaa hotellin terassikerroksessa. Sinne tultua kupletin juoni oli, että ruokaa oli ilmaiseksi tai sponsoroidusti tarjolla, mutta (ylihintaiset) juomat jokainen sai maksaa itse. En yhtään häpeillyt mukaan nappaamaani vesipulloa – vesijohtovesi oli kyllä juotavaa, muttei kovin hyvää, joten raahasimme juomavedet kaupasta. Jäätä murtamaan oli iltatilaisuuden maksaja palkannut hartiahierojia, taikurin, karikatyyripiirtäjän sekä siluettien leikkaajan. Lisäksi ”portilla” oli jaossa ilmaisarpoja, joiden vastakappaleita sai pudotella halutun arvottavan voiton uurnaan. Tungos oli suorastaan ahdistava. Sukkuloin tulkkeineni pitkin ja poikin, juttelin eri ihmisten kanssa, ja yllättäen olin yksi ilmiöistä – tai minun kirjoitustulkkini. Tämä parivaljakko valjaineen oli ”tavis”jenkeille yli pääsemätön ihme. KITUa tultiin ihailemaan ainakin 10 eri osavaltiosta – näin tavasin ihmisten nimilapuista – ja ihmettelijät olivat todellakin jenkkejä, joita arvioin olleen paikalla yli 90% kongressiosallistujista. Se ensimmäinen ja suurin kysymys oli: Maksavatko he mitään? Kun kerroin, että he ovat minulle ilmaisia, ja Suomen sosiaaliturva antaa kuulovammaisille kirjoitustulkit tarpeen mukaan vaikka rapakon taakse, silmät suurenivat lautasen kokoisiksi. Todellakin, USA on eri maa. Mutta missään en nähnyt kateutta, oli vain ilon kyyneleitä ja olalletaputtelua minun ”suuren onneni” vuoksi. Todellakin.

Haastattelemamme ihana CART-tulkki, joka iltajuhlassa tulkkasi vain arvontatilaisuudet ja muuten oli työttömänä, kertoi enemmän kuin mielellään teknologiasta ja haastatteli minun tulkkini. Kun kysyin, pääsevätkö jenkkiläiset kirjoitustulkit koskaan Eurooppaan asiakkaan kanssa, hän muisteli, että kyllä, yhden tapauksen hän tietää. Opiskelija sai mukaan omat tulkit opintomatkaa varten, kun vakuutusyhtiö jaksoi maksaa. Tämän kuultuani mietin, mitä vikaa Suomen Kelassa oikeastaan on? Pitää mennä merta edemmäs kalaan asian ymmärtääkseen.

Sain useita kutsuja seuraavien päivien luennoille, ja ihmeekseni huomasin monilla 70 vuotta täyttäneillä kaksi sisäkorvaistutetta. Kyselin niistä, ja useimmiten vastaus oli ”no problem ja kaikki on hyvin, tervetuloa huomiseen paneelikeskusteluun”. Lupasin mennä ja muuten meninkin! Mutta tästäkin lisää seuraavissa blogeissa. Noin 1,5 tunnin meluisassa ympäristössä paahtamisen jälkeen minä ja tulkkini olivat jota kuinkin keitettyjä ja paistettuja, joten leikkautin ilmaisen siluetin itsestäni (koska näille ei ollut jonoa) ja lopputulos on nähtävissä tässä:

Siluettikuva Eijasta, leikattu CaptionCall'in sponsoroimassa tutustumisjuhlassa Washington D.C.ssä 23.6.2016.

Siluettikuva Eijasta, leikattu CaptionCall’in sponsoroimassa tutustumisjuhlassa Washington D.C.ssä 23.6.2016.

Matkakaveri oli nuorille tutustumisleikiksi järjestetyllä Murhamysteeri-illallisella läheisessä ravintolassa, mutta kuulumisia sieltä sain vasta seuraavana päivänä – kuulemma ei ollut kuullut mitään ja oli ollut sekavaa, porukat olivat jutelleet omaan tahtiinsa välittämättä juonesta – torstai-iltana minä vedin sikeitä jo ennen kymmentä illalla paikallista aikaa. Perjantaita odottelemaan.

One Response to “Kongressipäivä 1 – torstai 23.6.2016 – Viranomaisia ja siluettikuvia”

  1. Greta sanoo:

    Before we begin to discover ways to count we ought to talk about how
    precisely this may help you.

Leave a Reply