Archive for the ‘Kuulokulma’ Category

Vonku järjen vei

keskiviikko, helmikuu 26th, 2014

Tiedämmehän,

että kuulokojeen letkut pitää vaihtaa säännöllisin välein, muuten ne kovettuvat. Ja sitten on vaara että kuuloaistimus huononee sen kovettuneen letkun takia. Tiedämme myös, ettei homma ole niin mukavaa eikä varsinkaan helppoa. Kovettuneen letkun REPIMINEN irti sekä korvakappaleesta että kuulokojeen koukusta on hermojaraastavaa hommaa. Sitten jos palikat saakin itse kohdalleen, on vielä vaara, että letku jäi liian lyhyeksi. Siitä seuraa kaikkea kivaa, jota tähän nyt tajunnanvirtatekniikalla kirjattakoon muistiin.

Eija siis vaihtoi kuulokojeidensa letkut tässä taannoin.

Oikean korvan kojeen letku taisi vaihtua laakista oikein, mutta vasemman korvan letku katsottiin vähän siihen suuntaan. Virhe. Eija oli aivan varma laittaessaan korvakappaletta korvaan, että letku on yhtä pitkä kuin oikeassa korvassa. Siinäpä se, kun ollaan niin varmoja eikä tarkasteta. Vasemman korvan koje aloittikin sen jälkeen oikein super-ronkuna-show:n.

Ystävät hyvät, nykykuulokojeet ovat jo niin kehittyneitä, ettei vinkuna ole enää vinkunaa. Ei kuulu kirkasta ja selkeää PIIP-ääntä. Ei. Vinkumisen, kiertämisen yms estot ovat jo niin pitkälle kehittyneitä että kuulokoje vetää itsensä melkein solmuun, kun yrittää olla vinkumatta. Tämä näkyy käytännössä siten, että vasen kuulokoje kuulee korostettua ilmastointilaitteen suhinaa (lievä vinkuna), matalaa murinaa (keskikokoinen vinkuna) ja lopuksi sitten oikein surkeata märinää (se oikea vinkuna). Sitä luulee että lämpöpattereissa on ilmaa, kun suhinan lisäksi kuulee vielä patterin pulputusta ynnä muita melkein aaveääniksi luettavia asioita.

Liian lyhyt on letkunpätkä, sen huomaa, kun vieressä on vonkumaton koje letkuineen. Turhaa itseaiheutettua kärsimystä on se tämä…

Kuulokojeen vinkuna johtuu siitä, ettei korvakappale ole tiivis. Liian lyhyt letku tietysti ”vetää” korvakappaletta ulos korvasta ja ”ronkushow” on valmis. Sitä katsoo peilistä että joo, vähän näyttäisi olevan vajaata korvassa, käännetään korvakappaletta enemmän korvalehteen päin, josko se siten asettuisi tiiviimmin. Paristoa kuluu, ja pariston loppumisääni nostaa seurakseen välittömän ”vinkukonsertin”.

Ihmisaivot ovat tätä jatkuvaa levotonta suhinaa ja murinaa kuunnellessaan yli 16 tuntia päivässä jo tilassa, että päänsärky alkaa tunkea tajuntaan kuin vedenpaisumus. Eikä se ole mitään tavallista särkyä, vaan verrattavissa kipuun, kun on tukkaa värjätessään kerännyt osan hiuksista erikseen hiuspinnillä, ja pieni tupsu on jäänyt venyttämään päänahkaa. Päänahka on siitä ovela, ettei siihen ”satu” kuin hetken, ja sitten kipu vaimentuu. Mutta se palaa aaltoina, ja ne aallot VIILTÄVÄT koko päätä lopulta niin, että syöksyy pesemään hiusvärit päästään ja heti. Toinen esimerkki äärimmilleen ärsytettyjen aivojen tuskasta on kipu, joka yltyi implanttipotilaalle, jonka korvalehti jäi vahingossa ruttuun leikkausturbaanin alle. Tuska oli niin valtava, etteivät mitkään kipulääkkeet purreet, ennen kuin turbaani purettiin ja korvalehti vapautettiin.

Eija on nyt todennut, että myös 16/24 vonku-kuulokoje aiheuttaa aivojen äärimmäisen ärsytystilan, jonka aiheuttama päänsärky on sitä luokkaa, ettei sitä enää koskaan halua kokea. Eilen sain ahaa-elämyksen kun nakkasin kojeet pöydälle illalla työpäivän + kokouksen jälkeen ja tajusin, ritirinnan, että vasemman kuulokojeen letku on ihan nysä verrattuna oikean korvan kojeen letkuun.

Tänä aamuna pidempi letku kehiin ja: mikä rauha. MIKÄ RAUHA. MOT.

Kuulokerjäläiset

tiistai, heinäkuu 23rd, 2013

Muistan nuoruudestani kahvilan kiertävän pahvilappujen jakajan. Kohteliaan nöyrästi hän jakoi kaikkiin pöytiin kortin, jossa kertoi olevansa kuuro ja kiitollinen pienestä lahjoituksesta. Hetken kuluttua hän keräsi kortit pois, lahjoituksilla tai ilman.

Ilmiö ei ole uusi ja se tuntuu edelleen tehoavan, koska kerääjiä on taas liikkeellä. Ikäväksi asian tekee, että Kuuloliitto ja Kuurojen liitto on sotkettu keräykseen mukaan. Tässä muutamia linkkejä aiheesta:

Metro-lehti 19.7.2013: Kuuroksi tekeytyvät kerjäläiset rikkovat lakia

Kuuloliiton tiedote 22.7.2013: Kuuloliitto varoittaa laittomista kerääjistä

YLE:n uutinen 23.7.2013: Huijarit keräsivät rahaa Kuuloliiton nimissä

Tälle ajalle tuttuun tapaan tieto leviää nopeasti internetin välityksellä. On syytä kiittää kaikkia asiaan puuttuneita, varsinkin jäsenyhdistysten jäseniä, jotka ovat osanneet kysyä keräyslupaa näiltä huijarikerääjiltä. Oikealla asialla olevalla on aina luvat kunnossa ja myös näyttää kysyttäessä.

Kuulovamman näkymättömyys tulee esille tässäkin; kun ei puhu ja välittää sanomansa kirjallisena, käy kuurosta tai kuulovammaisesta. On vaikeata kuvitella liikunta- tai näkövammaista huijarikerääjää. En väitä, etteikö heitä olisi, mutta tekeytyminen vammaiseksi käy helpoiten kuulovammaista matkimalla. Toisaalta, työssäkäyvänä kojeenkäyttäjänä sitä tuntee itsensä myös hieman loukatuksi; me elämme suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, eikä kenenkään, edes vammaisen tarvitse lähteä tässä maassa kerjuulle. Taloudellisesti voi olla tiukkaa, mutta se on eri asia.

Siksi toivoisikin kerjäläisten kerjäävän rehellisesti, omissa nimissään. Jonkun toisen, varsinkin yhteisön nimissä kerääminen omaan taskuun on rikos, ei yhtään sen vähempää. Silti kyse ensisijaisesti on yhteisön maineesta, jota ei voi rahalla mitata. Haluankin tässä yhteydessä vielä kerran painottaa: Ainoa keräys, joka Kuuloliiton nimissä on menossa, kerää rahaa lahjoittajakirjeen muodossa Lasten ja nuorten kuntoutuskodin kunnostamiseen. Jos olet kiinnostunut auttamaan tässä työssä, ota yhteyttä joko bloginpitäjään tai suoraan Kuuloliittoon: puh. (09) 580 3350 tai (09) 580 3330.

Säästöni menevät hyvään tarkoitukseen, miau!

Työskentelyolosuhteet päivitetty!

sunnuntai, syyskuu 30th, 2012

Erään heinäkuun ongelmat on viimein selätetty: työnantaja hankki lähimpään palokelloon kuulovammaisyhteensopivan hälytyssysteemin. Projekti oli pitkällinen parasta ratkaisua etsiessä, ja ehtipä odotusaikana tulla yksi vikahälytyskin toukokuussa 2012. Näin hurjalta se voi näyttää kun kansa on hätistetty kadulle:

Palokello soi

Palokello on pärähtänyt, kansa velloo kadulla. Paloauto on juuri saapunut paikalle. Ajatelkaa, jos tämä olisi tositilanne!

Ratkaisu on yksinkertainen: palokelloon on kiinnitetty itkuhälytin, joka toimii 9V:n neppariparistolla ja ”nuuhkii” mikrofonillaan palokellon paruntaa.

Hälytin

Itkuhälytin ja mikrofoni kiinni palokellossa. Kiinnitys kannattaa toki varmistaa myöhemmin teipillä.

Minulla taas on värinärannekellovastaanotin, joka alkaa väristä voimakkaasti, kun hälytin laukeaa. Tämän pikku vekottimen akku on aika pieni, joten se pitää muistaa tuikata laturiin töistä lähtiessä. Käyttöohjekin kannattaa lukea tarkkaan, että ymmärtää millainen värähdys on ”päälle” ja millainen ”pois päältä”. Ehkä paras ”henkivakuutus” on ollut se, että nyt syksyllä muuten niin hiljaisiin tiloihin muutti vanhoja kamuja vuosien takaa, jotka ovat jo ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi ”ravistajiksi”, jos värinäsysteemi jostain syystä pettää. Molempi parempi! Mahtavaa!

Hälytin ja vastaanotin

Hälytin ja vastaanotin (rannekello) aktiivisina.

Hikeä pukkaa!

torstai, elokuu 9th, 2012

Ei ole mikään mätäkuun juttu, että juuri heinä-elokuun taite tuntuu vuoden kosteimmalta ajalta. Oikeasti se kostein aika lienee lähempänä lokakuuta, juuri ennen yöpakkasia, mutta kesän lämpö tekee elokuusta erityisen hankalan kuukauden kuulokojeille. Töihin palannut, hyviä kuntoilulupauksia puhkuva kansalainen tekee hikilenkin lähijuna-asemalta työpaikalle ja sen jälkeen kiipeää toimiston portaat kuudenteen kerrokseen. Sitten hän joko nappaa kojeet hikisistä korvistaan heti tai kuuntelee pian mykistyvien kojeiden kovan ”vastalauseprotinan”. Seuraava puolituntinen meneekin aivan kuutamolla työkavereiden jutuista. Onneksi keskellä syvintä kesää ei ole pahemmin heihin törmännyt. Aivan viimeisimmilä reissuilla olen jo älynnyt heti junasta astuttuani laittaa hikinauhan kuulokojeiden ja päänahan väliin, ja sitten ihan ”lassewireninä” reippailemaan kohti kustannuspaikkaa.

Portaiden kävely kohottaa kuntoa… ja valuttaa hikeä! Hikiportaat Vallilassa, ilmainen kuntosali!

Minuun on muutenkin iskenyt liikuntakärpänen, ja hikinauha oli erittäin kovassa käytössä Uudenmaan piirimestaruuskisoissa, missä toimin nuorten kisoissa toimitsijan tehtävissä. Tehtävänä oli juoksuttaa keihästä kentältä. Varsinkin pojat hätyyttelivät 60 metrin rajaa, joten juoksemista riittikin. Hikeä pukkasi kovasti. Yleisurheilukentällä ei voi noin vain ottaa kuulokojeita pois, kuten ruohoa leikatessa mökillä, ei kuule varoitushuutoja, jos vaikka moukari uhkaa tulla päähän. Sen vuoksi olenkin alkanut unelmoida hienkestävistä kuulokojeista. Miten olisivat vaikka Phonak Naidat… asia on aivan pakko selvittää syksyn mittaan!

Tukkoisuutta korvissa

lauantai, joulukuu 31st, 2011

Eräänä päivänä havahduin, kun vasen korva ei kuullut oikein mitään. Vaihdoin pariston, ei auttanut. Vaihdoin letkun ja tarkastin ettei korvakappaleessa ollut vettä. Ei auttanut sekään. Tukkoisuus jatkui. Hätäännys iski. Voi ei, nytkö pitää ruveta soittelemaan apua risalle kuulokojeelle? Kuulokojeen krempatessa tulee olo kuin psykiatri olisi aloittanut kesäloman. Minulla on onneksi kaksi kojetta, mutta voin vain kuvitella, miltä tuntuu, kun se ainoa menee rikki. Silloin lienee olo kuin veden varaan joutuneella… Työikäisellä on vielä omat hankaluutensa päästä keskellä päivää ”huoltoon”. On vain otettava huoltoaikaa väkisin vaikka sairaslomana.

Minulla oli pitkäaikaisena kuulokojeenkäyttäjänä epäilys vielä yhdestä pulmapaikasta. Vanhoissa kojeissani oli usein kuumien kesien ja kovan hikoilun jälkeen koukun ns. filtteri tukossa. Nyt minulla oli uudemmat kojeet, enkä ollut vielä täysin tutustunut niiden tekniikkaan. Kuulontutkija oli luovutuksen yhteydessä puhunut joistain vaahtomuovisuojuksista, jotka pitäisi vaihtaa säännöllisin välein, mutta tieto oli hukkunut aivolokeroihini.

Soitellessani kojeelle huoltoaikaa sain puhelimessa vinkin testata se vielä yhdellä tavalla: poistamalla mikrofonisuojuksen. Samalla selvisi, mikä se kultakalanpipanan kokoinen harmaa viiru kojeen ulkoreunalla oikein on. Otin ruuvimeisselin ja napsautin palan varovasti pois. Äänimaailma suorastaan JYRÄHTI kuuloaivokuorelleni. Tukkeutuja löytyi 🙂 Ei muuta kuin tilaamaan uusia suojuksia. Samalla sain kouriintuntuvan todistuksen, miten pienestä asiasta kuuleminen voi olla kiinni…

Punaisen värikuoren keskellä olevat kaksi harmaata viirua ovat kuulemisen kannalta ERITTÄIN tärkeät mikrofonisuojukset.

Hotellihäiriköintiä

keskiviikko, marraskuu 30th, 2011

Työni vaatii toisinaan matkustamista. Silloin varataan hotellihuone ja vietetään yksi ilta sekä aamu täysien palveluiden äärellä ilman arkihuolia. Mukaan lähtee toalettilaukun ja varavaatekerran lisäksi kuulovammaisen värinäherätyskello. Kun sen sujauttaa tyynyliinan
sisään, se ei putoa lattialle vaikka unet olisivat levottomiakin. Kännykkäkin on kätevä herättäjä, siihen voi virittää herätysajan ja sammuttaa sen yöksi. En vain luota, että se oikeasti ”herää”. Jos taas yritän nukkua kännykkä päällä, en nuku silmäntäyttäkään. Ihka oikea herätyskello takaa siis parhaat unet.

Kellon työntäminen tyynyn sisään on tehokas tapa herätä kokonaan; sammutusnappulan etsintä vaatii perinpohjaista tyynyn ravistelua. Mutta kerran onnistuin painamaan kellon sammuksiin niin, että se jäi tyynyn sisään ja unohtui. Siinä mallissa ei ollut torkkunappulaa, joten se ei muistuttanut viiden minuutin välein olemassaolostaan. Vasta viikon kuluttua muistin: ”Kauhistus, herätyskello jäi hotelliin!”

Suomalaiset hotellit onneksi säilyttävät asiakkaiden kadonnutta omaisuutta jonkin aikaa. Näin kävi tälläkin kertaa. Soitin asiakaspalveluun ja kuvailin kelloni. Hämmästyin, kun langan päässä oli hetken hiljaista. Sitten ääni sanoi: ”Ai, SE herätyskello….” Selvisi, että kello oli löydetty ja toimitettu toimistoon, missä se oli pomppinut laatikossa iloisesti joka aamu kello seitsemän. Henkilökunta oli saanut muutamia sätkykohtauksia. Viimein pitkien harjoitusten jälkeen hälytys oli saatu pois päältä. Kävin seuraavalla työmatkalla hakemassa pikku häirikön. Jostain syystä se oli pakattu erittäin paksuun pehmopussiin…

Hotellihäirikkö? Minäkö? En suinkaan! Unohduksen uhri pikemminkin!

Liian lähellä ei huomaa

perjantai, syyskuu 30th, 2011

Minua pyydettiin huhtikuussa kirjoittamaan blogia huonokuuloisen työikäisen näkökulmasta. Aloitus viivästyi, koska äitini kuoli melko yllättäen aivan kesän kynnyksellä. Vaikka hän oli ehtinyt kunnioitettavaan 91 vuoden ikään, hänen poismenonsa oli melkoinen shokki. Äitiä harvemmin tavanneet kertoivat hänen laihtuneen ja vanhentuneen ihan silmissä vuosien aikana. Minä, omaishoitaja, joka kävin hänen luonaan melkein joka päivä, en ollut huomannut mitään. Tämä pysäytti. Olin ollut liian lähellä.

Aloin pohtia, miten moni on oman kuulovammansa omaishoitaja. Kuulo huononee, kojeet vanhenevat, ikää tulee mittariin sekä käyttäjälle että käytettäville. Tulee uusia työkavereita, joiden puheesta ei saa selvää tai vieraskielisiä puhelinpalavereita, joita karttelee viimeiseen saakka. Jossain vaiheessa tarvitsemme ulkopuolisen kertomaan, että tarvitsisimme huoltoa, lepoa, kuntoutusta, ehkä uudet kojeet ja etätulkkausta niihin vieraskielisiin puhelinpalavereihin. Jonkun sanomaan haloo! Etkö huomaa itseäsi!

Nämä kullankalliit ulkopuoliset löytää yhdistyksen kerhosta tai vertaistapahtumasta. Tiedän, koska syksyn tullen olen nauranut monet naurut askartelukerhossa, säpissyt CI-tapahtumassa (koska se järjestettiin vanhassa opinahjossani Oriveden Opistossa) ja naputellut lukemattomia tekstiviestejä tuttaville. Hei, kaikki, jotka mietitte, mitä sille kaverille kuuluu; kysäiskää! Vertaisseura kuntouttaa!

– Eija

Rukalta Niskakoskelta. Vastavaloon kuvattuna auringonpaiste muuttuu kuunvaloksi.