Eräänä päivänä havahduin, kun vasen korva ei kuullut oikein mitään. Vaihdoin pariston, ei auttanut. Vaihdoin letkun ja tarkastin ettei korvakappaleessa ollut vettä. Ei auttanut sekään. Tukkoisuus jatkui. Hätäännys iski. Voi ei, nytkö pitää ruveta soittelemaan apua risalle kuulokojeelle? Kuulokojeen krempatessa tulee olo kuin psykiatri olisi aloittanut kesäloman. Minulla on onneksi kaksi kojetta, mutta voin vain kuvitella, miltä tuntuu, kun se ainoa menee rikki. Silloin lienee olo kuin veden varaan joutuneella… Työikäisellä on vielä omat hankaluutensa päästä keskellä päivää “huoltoon”. On vain otettava huoltoaikaa väkisin vaikka sairaslomana.

Minulla oli pitkäaikaisena kuulokojeenkäyttäjänä epäilys vielä yhdestä pulmapaikasta. Vanhoissa kojeissani oli usein kuumien kesien ja kovan hikoilun jälkeen koukun ns. filtteri tukossa. Nyt minulla oli uudemmat kojeet, enkä ollut vielä täysin tutustunut niiden tekniikkaan. Kuulontutkija oli luovutuksen yhteydessä puhunut joistain vaahtomuovisuojuksista, jotka pitäisi vaihtaa säännöllisin välein, mutta tieto oli hukkunut aivolokeroihini.

Soitellessani kojeelle huoltoaikaa sain puhelimessa vinkin testata se vielä yhdellä tavalla: poistamalla mikrofonisuojuksen. Samalla selvisi, mikä se kultakalanpipanan kokoinen harmaa viiru kojeen ulkoreunalla oikein on. Otin ruuvimeisselin ja napsautin palan varovasti pois. Äänimaailma suorastaan JYRÄHTI kuuloaivokuorelleni. Tukkeutuja löytyi Ei muuta kuin tilaamaan uusia suojuksia. Samalla sain kouriintuntuvan todistuksen, miten pienestä asiasta kuuleminen voi olla kiinni…

Punaisen värikuoren keskellä olevat kaksi harmaata viirua ovat kuulemisen kannalta ERITTÄIN tärkeät mikrofonisuojukset.

Työni vaatii toisinaan matkustamista. Silloin varataan hotellihuone ja vietetään yksi ilta sekä aamu täysien palveluiden äärellä ilman arkihuolia. Mukaan lähtee toalettilaukun ja varavaatekerran lisäksi kuulovammaisen värinäherätyskello. Kun sen sujauttaa tyynyliinan
sisään, se ei putoa lattialle vaikka unet olisivat levottomiakin. Kännykkäkin on kätevä herättäjä, siihen voi virittää herätysajan ja sammuttaa sen yöksi. En vain luota, että se oikeasti “herää”. Jos taas yritän nukkua kännykkä päällä, en nuku silmäntäyttäkään. Ihka oikea herätyskello takaa siis parhaat unet.

Kellon työntäminen tyynyn sisään on tehokas tapa herätä kokonaan; sammutusnappulan etsintä vaatii perinpohjaista tyynyn ravistelua. Mutta kerran onnistuin painamaan kellon sammuksiin niin, että se jäi tyynyn sisään ja unohtui. Siinä mallissa ei ollut torkkunappulaa, joten se ei muistuttanut viiden minuutin välein olemassaolostaan. Vasta viikon kuluttua muistin: “Kauhistus, herätyskello jäi hotelliin!”

Suomalaiset hotellit onneksi säilyttävät asiakkaiden kadonnutta omaisuutta jonkin aikaa. Näin kävi tälläkin kertaa. Soitin asiakaspalveluun ja kuvailin kelloni. Hämmästyin, kun langan päässä oli hetken hiljaista. Sitten ääni sanoi: “Ai, SE herätyskello….” Selvisi, että kello oli löydetty ja toimitettu toimistoon, missä se oli pomppinut laatikossa iloisesti joka aamu kello seitsemän. Henkilökunta oli saanut muutamia sätkykohtauksia. Viimein pitkien harjoitusten jälkeen hälytys oli saatu pois päältä. Kävin seuraavalla työmatkalla hakemassa pikku häirikön. Jostain syystä se oli pakattu erittäin paksuun pehmopussiin…

Hotellihäirikkö? Minäkö? En suinkaan! Unohduksen uhri pikemminkin!

Työpaikkani on seitsenkerroksinen talo Helsingissä Teollisuuskadun varrella. Nykyajan hengen mukaan rakennus on täynnä avokonttoreita. Minun tiimini on sijoittunut neljänteen ja viidenteen kerrokseen. Pari vuotta sitten tiimin assistentti kysyi, ryhtyisinkö viidennen kerroksen suojelujohtajaksi. Tottahan minä suostuin.

Suojelujohtajan tehtäviin kuuluu vaaratilanteen uhatessa opastaa suojeltavan alueen työntekijät portaita pitkin turvaan, esimerkiksi palokellon soidessa kadulle. Palokello kuuluu erittäin pahaäänisenä koko kerroksessa. Mutta entä jos kuulokojeita käyttävä suojelujohtaja tekee kehitystöitä musiikit korvillaan (korvakoukut, T-asento, matkapuhelimen kaulasilmukka värinällä puheluiden varalta)? Ei siinä mitään huomaa.

Onneksi tilanteen osuessa kohdalle oli syvin heinäkuu ja minun alueellani yhteensä kolme henkeä töissä. Kollegat havahtuivat palokelloon ja lähtivät oma-aloitteisesti portaisiin. Kesken matkan he miettivät, että 1/3 vahvuudesta puuttui. Havahduin kesken visaisen ongelmanratkaisun rapsakkaan tuolinravisteluun, napsautin kojeet M-asennolle ja havaitsin hälytyksen. Ei kun paniikissa portaisiin kollegat kainaloissa.

Hälytys oli onneksi (sillä kertaa) väärä ja johtui kuumasta kesästä. Ajatuksia heräsi kuitenkin roppakaupalla. Voiko kuulovammainen kuunnella musiikkia töissä ja näin olla autuaan tietämätön palokellon pärinästä? Vai pitääkö tehdä jotain? Kesän horroksesta selvittyäni olen päättänyt ryhtyä palokello-itkuhälyttimen hankintaan työpaikalle. Sillä parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Katsotaan miten käy!

Väärä hälytys tällä kertaa... onneksi. Palomiehet tulivat paikalle rivakasti ja hälytyksen lähteen selvitettyään antoivat luvan palata sorvin ääreen.

Minua pyydettiin huhtikuussa kirjoittamaan blogia huonokuuloisen työikäisen näkökulmasta. Aloitus viivästyi, koska äitini kuoli melko yllättäen aivan kesän kynnyksellä. Vaikka hän oli ehtinyt kunnioitettavaan 91 vuoden ikään, hänen poismenonsa oli melkoinen shokki. Äitiä harvemmin tavanneet kertoivat hänen laihtuneen ja vanhentuneen ihan silmissä vuosien aikana. Minä, omaishoitaja, joka kävin hänen luonaan melkein joka päivä, en ollut huomannut mitään. Tämä pysäytti. Olin ollut liian lähellä.

Aloin pohtia, miten moni on oman kuulovammansa omaishoitaja. Kuulo huononee, kojeet vanhenevat, ikää tulee mittariin sekä käyttäjälle että käytettäville. Tulee uusia työkavereita, joiden puheesta ei saa selvää tai vieraskielisiä puhelinpalavereita, joita karttelee viimeiseen saakka. Jossain vaiheessa tarvitsemme ulkopuolisen kertomaan, että tarvitsisimme huoltoa, lepoa, kuntoutusta, ehkä uudet kojeet ja etätulkkausta niihin vieraskielisiin puhelinpalavereihin. Jonkun sanomaan haloo! Etkö huomaa itseäsi!

Nämä kullankalliit ulkopuoliset löytää yhdistyksen kerhosta tai vertaistapahtumasta. Tiedän, koska syksyn tullen olen nauranut monet naurut askartelukerhossa, säpissyt CI-tapahtumassa (koska se järjestettiin vanhassa opinahjossani Oriveden Opistossa) ja naputellut lukemattomia tekstiviestejä tuttaville. Hei, kaikki, jotka mietitte, mitä sille kaverille kuuluu; kysäiskää! Vertaisseura kuntouttaa!

- Eija

Rukalta Niskakoskelta. Vastavaloon kuvattuna auringonpaiste muuttuu kuunvaloksi.