Archive for elokuu, 2016

Kongressipäivä 2 – perjantai 24.6.2016 – Ilmaisia lounaita sekä selviytymistarinoita

maanantai, elokuu 29th, 2016

Lappujen tulo kynnyksen alta alkaa

Olimme varanneet huoneen Hiltonista ”HLAA kiintiöstä”, ja tämä merkitsi, että hotellihuoneen kynnyksen alta putkahteli A5-kokoisia mainoksia yksi per aamu mainostaen sen päivän ”tähtiluentoa”. Suomalainen tietoturvaihminen olisi varmasti kauhuissaan, että kongressivieraiden hotellihuoneiden numerot olivat vapaata riistaa mainostajille. Jenkeissä sitä oli vain niin tottunut tähän paperitulvaan, että sitä vain viileästi lisäsi tämänkin paperin saapuneiden paperien kansioon. Kongressiohjelma oli painettu huolellisesti paperille, ja löytyi kongressilaukusta. Koska mobiilidata USA:ssa maksaa hunajata ja hilloa (toimii siis liiankin hyvin, tiedoksi epäilijöille), niin wlanin tökkiessä painettu paperi oli siunattu asia. Sen pohjalta suunnistettiinkin useasti.

Kongressipapereita ja mainoksia joka lähtöön!

Kongressipapereita ja mainoksia joka lähtöön!

Violetin teipin induktiosilmukka

Jos lukijaa ovat alkaneet askarruttaa kongressin kuunteluolosuhteet, niin tiedoksi, että jokaisella luennolla oli induktiosilmukka. Viimeisen illan juhlaillallisella mainittiin erityisesti ”joka salissa lattiaan teipattu violetti teippi” – jonka alla kulki induktiosilmukka. En tiedä, miksi teippi oli juuri violetin värinen – ehkä siksi, että lattiat olivat harmaan tai vihreän sävyisiä. Toinen selitys teipin violettiin väriin voisi olla hieman ilkikurinen. Dupont Circlen tienoot ovat myös Washingtonin sateenkaariväen seutua, ja Hiltonin lippurivistöstä löytyi sateenkaarilippu sekä myös vastaanottotiskillä oli maininta hotellin Pride-ystävällisyydestä. Washington korostuu myös tummaihoisten asukkaiden kaupunkina, joten ”punaniskaisella” valkoihoisella olisi saattanut olla hieman piukat paikat kongressin aikana – tosin en nähnyt yhtäkään tällaista henkilöä. Kaikki tapaamani jenkit olivat hyvätapaisia, ystävällisiä, avarasydämisiä ja avuliaita.

Washington Hiltonin sateenkaarilippu liehuu.

Washington Hiltonin sateenkaarilippu liehuu.

Induktiosilmukat olivat HLAA:n ja sponsoreiden paikalle järjestämiä – hotellissa ei ollut kiinteitä asennuksia. Induktiosilmukat ja T-kelat ovat Jenkeissä käyttäjilleen erittäin tärkeitä – tämän huomasin käytännössä perjantai-iltana, kun ”loopersien” eli silmukantykkääjien kokoontumiselle oli varattu liian pieni tila. Olin ajoissa paikalla, mutta sain kuitenkin peruuttaa ovelta, koska ovensuussakin oli hirveä tungos – ja huone toden totta oli täytetty huolellisesti viimeistä paikkaa myöten.

Kongressin kirjoitustulkkauksesta Eijan osalta

Jos myös ihmettelette, miksi halusin kirjoitustulkit Suomesta mukaan, asia johtuu siitä, että minulla oli ohjelmassa muutakin kuin valmiille, kirjoitus(CART-)tulkatuille luennoille osallistuminen. Olen käytännössä havainnut, että juuri ne epäviralliset keskustelut esimerkiksi maahantuojien yms. tahojen kanssa ovat ne tärkeimmät – kuten nytkin. Tulkkien näyttöä kyllä käännettiin suuntaan sun toiseenkin, kuuntelijalta toiselle. Haluan tarkentaa, että tulkit olivat suomalaisia, mutta kirjoittivat englanniksi, mitään käännösapua en tarvinnut. Työni vuoksi ja muutenkin olen tottunut pärjäämään maailmalla sujuvasti englanniksi (ja ruotsiksi), sekä puhuen että kuunnellen. Tosin nyt tuntui siltä, että ”omien” tulkkien apu auttaisi jännittävissä uusissa paikoissa suuresti – kyllä, näin kävi.

Tähän pieni tietoisku tulkkien saamiseksi ulkomaille, heitä ei todellakaan tilata tuosta vaan. Kelalle pitää ensin tehdä hakemus ulkomaanmatkasta (katso linkki) ja täyttää lomake. Kun se on tehty ja saatu myönteinen päätös, voi tilata tulkit normaalisti matkalle. Itse täytin ulkomaanmatka-anomuksen huhtikuussa ja anoin samalla 200 tulkkituntia lisää. Anomuksiini suostuttiin, jopa siten, että sain matkalle kaksi kirjoitustulkkia. Meidän matkamme oli melkoinen seikkailu, mutta pätevä tulkki selviää paikasta kuin paikasta.  Mikä on todistettu, MOT.

Ruokapuolen hoitivat tästä päivästä eteenpäin sponsorit – piti vain olla paikalla oikeaan aikaan oikean pöydän vieressä, niin sai sen kuuluisan ilmaisen lounaan – siis lounasboksin sisältäen patongin, vihanneksia, hedelmän ja keksin. Sekä pullollisen alkoholitonta juotavaa, tietysti.

1. iltapäivän luento – Wendy Cheng – Sisäkorvaistute ja muusikko

Menin tälle luennolle silkasta uteliaisuudesta, koska olin kuullut paljon sisäkorvaistutteen käyttäjien monikasvoisesta suhteesta musiikkiin. Menin kuuntelemaan kiehtovaa Wendy Chengin luentoa. Wendy on sisäkorvaistutetta käyttävien aikuisten amerikkalaisten muusikoiden (Association of Adult Musicians with Hearing Loss, AAHML) perustaja. Lisää tietoja Wendystä oheisen haastattelulinkin takana. Wendy on ollut koko ikänsä kuulovammainen muusikko, ja lopulta kuulovamma äityi niin pahaksi, että hän antoi periksi sisäkorvaistutteen hankinnalle. Hän kertoi implanttileikkauksen jälkeen aloittaneensa musiikin suhteen aivan pohjalta. ”Musiikki kuulosti lähinnä roska-autolta”, hän hahmotteli ensikokemuksiaan aktivoinnin jälkeen. Mutta hän kävi sinnikkäästi läpi aiemmin itselleen tuttuja musiikkimelodioita ja harjoitti kuuloansa illasta toiseen. Wendy työskenteli sen musiikkikuulon kanssa, jota hänellä vielä oli, ja etsi melodioita, jotka hänen korvansa tunnistivat musiikiksi. ”Aloita yksittäisillä instrumenteilla, yksinkertaisilla melodioilla, älä yritä heti koko orkesteria korvaasi”, hän valotti. Wendyn oma suosikki musiikinharjoituksessa oli Johann Sebastian Bachin Orkesterisarja nro. 3, D-duuri, BWV 1068. Aika kului Wendyn luennolla todella nopeasti, ja kun hän vielä lopuksi soitti meille yksinkertaisen oman konserttonsa, viululla kuitenkin, olimme häikäistyneitä. Hänen tarinansa ei ole ihmetarina, hänen kuulonsa ei ole täydellinen, mutta kertoo yksilön sisusta saavuttaa haluamansa kuulovammasta ja sisäkorvaistutteen rajoitteista huolimatta. Hän toivotti kaikki lopuksi kaikki lämpimästi tervetulleiksi suljettuun Facebook-ryhmään CI4Music.

Luentonsa lopuksi Wendy Cheng antoi meille viulullaan musiikkiesityksen.

Luentonsa lopuksi Wendy Cheng antoi meille viulullaan musiikkiesityksen.

2. iltapäivän luento – Larry Medwetsky – kuulovammainen audiologi ja perusteet

Pienen tauon jälkeen siirryin toiseen kokoustilaan. Tiesin, että muut suomalaiset edustaisivat tekstitysluennolla, joten halusin mennä kuuntelemaan hieman perusteita – aiheena oli kuulokäyrän ymmärtämisen perusteet. Luennon piti itse kuulovammainen audiologi Larry Medwetsky. Niin, jo toinen henkinen esteaita Eijan päässä nurin – tässä oli aivan oikea kuulovammainen korvalääkäri sisäkorvaistutteineen. Luento oli melkoista peruskauraa sellaisen moneen kertaan kuulleelle, mutta meninkin katsomaan itse luennoitsijaa. Huomasin myös, että hän oli koko ajan liikkeessä mm. kongressin demohuoneessa apuvälineiden esittelijänä ja puolueettomana asiantuntijana. Ikävää, etten koskaan ehtinyt puhua hänen kanssaan, koska hän oli hyvin suosittu. Tapasin hänet viimeisenä kongressipäivänä demohuoneessa aivan melkein sen sulkemishetkellä, ja silloin hän oli yksin. Tosin hän soitti hetken kuluttua puhelimellaan ja ilmoitti menevänsä nyt syömään – oltuaan viimeiset kahdeksan tuntia ruoatta. En hennonnut vaivata häntä, joten tähän vain kuva miehestä, jonka vaivannnäkö teki minuun vaikutuksen:

Itse kuulovammainen audiologi Larry Medwetsky luennoi.

Itse kuulovammainen audiologi Larry Medwetsky luennoi.

3. iltapäivän luento – Dan Carione – Kuulovammaisen poliisin tarina

Tätä luentoa olin odottanut koko päivän, sen aiheena oli Syrjintä työpaikalla – kuulovammaisen poliisin Dan Carionen tarina. Mitä tahansa olinkin odottanut, tuon hieman väsyneen oloisen perheenisän tarina ylitti kaikkien tieteistrillereiden ulottuvuudet. Se oli kertomus systeemin käsissä melkein murskaantuneesta yksilöstä, joka vaikeimman kautta voitti sekä itsensä että kaikki vastustajat. Silti Dan Carionen ruumiinkielestä näkyi, että prosessi oli ottanut koville. Tarina teki kuitenkin niin suuren vaikutuksen minuun ja muihin luennolla olleisiin suomalaisiin, etten saanut otettua Dan Carionesta valokuvaa kyynelten valuessa silmistä silkasta liikutuksesta. Jos jollekulle pitää nostaa hattua tässä HLAA Conventionissa, se on Dan Carione, joka tuli edelleen virassatoimivana NYPD:n poliisiupseerina kertomaan tarinan työsyrjinnästään. Se oli kertomus myös kuulovammaisjärjestön tuen merkityksestä yksilölle – Dan korosti useaan kertaan, että ilman HLAA:ta hän ei olisi tässä tänään. Järjestö tuki häntä kriittisissä paikoissa ja auttoi ajamaan oikeuksiaan paikoissa, joissa selvästi huomasi, että työnantaja – instituutio tekee väärin, käyttää määräysvaltaansa ehkä jopa mielivaltaisesti ja vaikenee kuoliaaksi selvästi parannusta vaativat asiat.

Kuulovamman synty
Dan Carione aloitti poliisin työt NYPD:ssä vuonna 1989. Kaikki meni normaalisti, kunnes itsenäisyyspäivän juhlinnan yhteydessä vuonna 1996 melkein korvan vieressä kajahtanut työtoverin vahinkolaukaus vaurioittaa oikean korvan kuuloa. Dan jatkaa silti työntekoa, vaikka tajuaa, että toinen korva ei aivan kuule. Hän salaa vamman vuosiksi osin kiireisen lapsiperhearjen vuoksi. Hän luettelee syitä salailuunsa:

Dan Carionen syyt olla käyttämättä kuulokojetta kahdeksan vuoden ajan vamman synnystä.

Dan Carionen syyt olla käyttämättä kuulokojetta kahdeksan vuoden ajan vamman synnystä -outouden tunne, ylpeys, häpeily, itsetunto.

Kuulokojeen hankinta ja siitä seuranneet vaikeudet
Dan kuitenkin huomaa vähitellen, ettei pärjää ilman kuulokojetta. Lisäksi hän on nähnyt muilla saman työpaikan poliiseilla kuulokojeita. Hän kuvittelee, että hankkii kuulokojeen, opettelee käyttämään sitä ja ongelmat ovat historiaa. Väärin. Käsittämätön hullunmylly on vasta alkamassa. Kuulokoje myönnetään ilman ongelmia, työterveyshuolto on aktiivisesti mukana prosessissa, Danin kuulovamma tunnustetaan työperäiseksi. Kuulokojeen kokeiluaikana hänen työtaakkaansa on kevennetty, mutta kun hän pyytää paluuta aiempiin tehtäviinsä, lääkäri ensin suostuu, mutta ilmoittaa sitten, että soveltuvuustesti on tehtävä ilman kuulokojeita, että nähdään, miten Dan pärjää työssä. Dan ei ole uskoa korviaan. Kun hän ihmettelee asiaa, hänelle selitetään usealta taholta, että ”kuulokojeet ovat kiellettyjä hänen työtehtävissään”. Lisäksi häntä kehotetaan hakeutumaan työkyvyttömyyseläkkeelle.

"Kuulokojeet ovat kiellettyjä" - työpaikassa, jossa muiden havaitut kuulokojeet rohkaisivat Dania hankkimaan omansa. Järjetön peli on valmis.

”Kuulokojeet ovat kiellettyjä” – työpaikassa, jossa muiden havaitut kuulokojeet rohkaisivat Dania hankkimaan omansa. Järjetön peli on valmis.

Taistelu vai pako – taistelu!
Dan ei suostu eläkkeeseen, vaan alkaa vaatia kuulokojeen käytön sallimista työtehtävissä. Näennäisestä ymmärtäväisestä suhtautumisesta huolimatta tilanne työpaikalla pahenee pian sille asteelle, että hänet eristetään omaan työhuoneeseen ilman työtehtäviä ja lopulta irtisanotaan kesällä 2011. Dan on kovan paikan edessä, taistellako vaiko paeta? Hän valitsee taistelun. Hän alkaa etsiä internetistä tietoa vastaavista tapauksista, kerää kaiken tiedon, jonka saa ja lopulta eksyy paikallisen kuulojärjestön HLAA:n sivustolle. Siellä Dan pääsee kosketuksiin HLAA:n David Gaylen kanssa, joka ryhtyy auttamaan häntä voimiaan säästelemättä. Lähdetään viralliselle valitustielle, joka sisältää useita hurjiakin vaiheita, kertausta, dokumenttien metsästystä, seuraavaan valitusportaaseen siirtymistä.

Voitto! -tuhannen työtunnin jälkeen
Lopulta, kuukausien ja noin tuhannen työtunnin jälkeen, tulee viimein päätös. Dan saa palata nykyisiin työtehtäviinsä, mutta kuulolaitteita ei edelleenkään sallita. Dan sanoo ei käy! Kuulokojeet on sallittava työtehtävissä! Kestää vielä vähän aikaa, ja lopulta instituutio antautuu: Dan on tervetullut takaisin töihin, kuulokojeineen. Hän on voittanut, mutta hän on hyvin väsynyt voittaja. Hän päättää luentonsa William Ernest Henleyn runoon Invictus (lainaus Wikipediasta):

Out of the night that covers me,
Black as the pit from pole to pole,
I think whatever gods may be
For my unconquerable soul.

In the fell clutch of circumstance
I have not winced nor cried aloud.
Under the bludgeonings of chance
My head is bloody, but unbowed.

Beyond this place of wrath and tears
Looms but the Horror of the shade,
And yet the menace of the years
Finds, and shall find me, unafraid.

It matters not how strait the gate,
How charged with punishments the scroll,
I am the master of my fate:
I am the captain of my soul

(en lähde kääntämään tätä hurjaa runoa – en tekisi sille oikeutta). Luento päättyy tähän runoon ja hyvin liikuttuneisiin aplodeihin. Minä sulan kyyneliin. Tarinan opetus on kuin suoraan yhdenvertaisuuslaista – ei ikinä koskaan milloinkaan epätasa-arvoista kohtelua vammaisille. Meillä on aivan tarpeeksi oman vammamme kanssa ponnisteltavaa, että jaksaisimme vielä kestää suoranaisen mielivallan, jota meihin kohdistetaan pahimmillaan joka päivä.

Pakahduttava perjantai on luentojen osalta ohi, vielä on jäljellä nähtävyyskierros ”Monumentit yöllä” Kierros venyi väenpaljouden vuoksi myöhään joten tähän vain muutama kuva kierrokselta.

Washington Monument ja Capitol (kaukana monumentin takana)

Washington Monument ja Capitol (kaukana monumentin takana)

Lincolnin muistomerkillä riitti väkeä iltamyöhään asti taukoamatta.

Lincolnin muistomerkillä riitti väkeä iltamyöhään asti taukoamatta.

Kierros päättyi Vietnamin sodan veteraanien muistomerkille. Sitten bussinkuljettaja ilmoitti, että eiköhän suunnata hotelllille. Näin tapahtui.

Kierros päättyi Vietnamin sodan veteraanien muistomerkille. Sitten bussinkuljettaja ilmoitti, että eiköhän suunnata hotelllille. Näin tapahtui.

Thomas Jeffersonin muistomerkillä oli tällainen varsin kuvaava ohjekyltti. Ehkä sen sanomaan on hyvä lopettaa tämän päivän blogi :)

Thomas Jeffersonin muistomerkillä oli tällainen varsin kuvaava ohjekyltti. Ehkä sen sanomaan on hyvä lopettaa tämän päivän blogi 🙂

Kongressipäivä 1 – torstai 23.6.2016 – Viranomaisia ja siluettikuvia

tiistai, elokuu 2nd, 2016

Viranomaisten ja perusasioiden osuus ensimmäiseksi

Varsinaisena kongressipäivänä Suomen ryhmä suuntasi rohkeasti kohti rekisteröitymistiskiä, missä HLAA:n eli Hearing Loss Association America:n vapaaehtoiset puursivat kunnioitettavalla kiireellä. Viime tippa taisi olla sävelenä, koska vielä tuntia ennen rekisteröitymisen alkua ei tiskeillä ollut kaikki aivan valmiina. Oli jäätävä kyttäysasemiin. Kun viimein sai nimensä listoille, huomasi olevansa myös nimilapun ja kongressilaukun haltija.

Kaulalaukku eli amerikkalaisittain badge sisälsi kaikki ennakkoon ostetut ohjelmat pieninä pääsylippukortteina. Kortteihin oli painettu mitä, missä ja milloin. Suuressa hotellissa erottautui kätevästi muista vieraista lappu kaulassa. Myös järkevän muotoiseen muttei niin kauniiseen laukkuun oli koottu runsaasti mainoksia ja muuta informaatiota.

Kaulalaukku eli amerikkalaisittain badge sisälsi kaikki ennakkoon ostetut ohjelmat pieninä pääsylippukortteina. Kortteihin oli painettu mitä, missä ja milloin. Suuressa hotellissa erottautui kätevästi muista vieraista lappu kaulassa. Myös järkevän muotoiseen muttei niin kauniiseen laukkuun oli koottu runsaasti mainoksia ja muuta informaatiota.

Viestintävirasto FCC:n anti

Kongressi avattiin valtavassa salissa, jossa virallisten avajaissanojen jälkeen johdon otti FCC eli Yhdysvaltain viestintävirasto. Valtion virkamiehet Elaine Gardner ja Karen Strauss loivat iskevän katsauksen missä mennään esteettömyyden suhteen USA:ssa. Salin perällä oli tarjolla vettä sekä kahvia tai teetä, ja melko moni vaelsikin kupin kera yleisön joukossa. Otin itsekin kaffekupposen – jenkkiläinen kahvi on hyvää – ja kauhukseni kaadoin sen matolle. Ihmeekseni huomasin, ettei kukaan reagoinut mitenkään. Ja toden totta – 10 sekuntia ja matto oli imuroinut kahvin sisuksiinsa jälkeäkään jättämättä. Tämä oli jälleen kerran sitä suurta maailmaa, missä tuolit ovat mukavia ja matot ihmeitätekeviä, wc:ssä soi jazz ja tuoksuu pehmeä vaniljainen kukka.

Viestintävirasto FCC:n aiheet olivat tyhjentäviä ja iskeviä:

Viestintävirasto FCC:n luennoitsijoiden aiheet olivat varsin tyhjentäviä ja kiintoisia.

Viestintävirasto FCC:n luennoitsijoiden aiheet olivat varsin tyhjentäviä ja kiintoisia.

Aiheista voisi mainita lyhyesti suomeksi (täysi versio tulee viralliseen matkaraporttiin): USA:n Disability Advisory Committee vastaa karkeasti Suomen Valtakunnallista Vammaisneuvostoa. Se on neuvoa-antava elin, missä vammaiset itse ja virkamiehet käyvät läpi vammaisen elämän viestinnällisiä haasteita ja niiden ratkaisuja. Lisätietoja tästä elimestä (englanniksi) täältä

FCC:n esitystä pällistelemässä isossa salissa. Edessä oli myös viittomatulkit. Huone oli hämärä, mutta puhujat valaistiin kirkkaasti. Kirjoitustulkkaus oli näytön yläreunassa ja seurasi puhujaa.

FCC:n esitystä pällistelemässä isossa salissa. Edessä oli myös viittomatulkit. Huone oli hämärä, mutta puhujat valaistiin kirkkaasti. Kirjoitustulkkaus oli näytön yläreunassa ja seurasi puhujaa. Salin keskellä, käytävillä oli mikrofoneja, joiden ääreen ihmiset tulivat jonottamaan puheenvuoroaan. Ei mitään käsien nostelua, puheenvuoropyyntöjen tarve selvisi puhujille jonon pidentyessä kommenttimikrofoneilla. Ei ollut sairaita eikä kippeitä siinä jonossa, vuoroa odotettiin vaikka 15 minuuttia. Tämä lienee niin vanha tapa Jenkeissä, että vain suomalainen sitä ihmettelee ja muistaa Suomi-kokousten mikrofoninkuljettelua.

Pohdittavana on ollut viime vuosina mm. seuraavaa: Uudenlaisten puhelinten ja niiden käyttämien erilaisten verkkoyhteyksien (esim. langaton verkko) varmistaminen HAC-eli kuulokojeyhteensopivan standardin mukaisiksi, varmistetaan että televisiotekstitys näkyy eri palveluntarjoajista riippumattomasti (kaapeli-tv, internet-pohjainen tv yms), televisiotekstityksen laatustandardit eri lähteissä, avoimet kysymykset esim. telepromptereiden käytöstä tv-tekstityksen apuna yms. Esityksen aikana huomasi, että USA on esikirjoitettujen tekstien luvattu maa, englanti kun on valtakieli ja puheentunnistus sekä siirto tekstiksi nopeata pieneen suomen kieleen verrattuna. Mietittävänä on ollut myös, mistä lähtien ”vanhoja” ohjelmia pitää tekstittää sekä televisioruudulla näkyvän tekstin väreistä sekä fontista päättäminen. USA:n televisiotekstitys ei ole suomalaiseen tapaan monenväristä, puhujasta riippuvaa, vaan se voidaan säätää tietynlaiseksi käyttäjän kaukosäätimestä. Perusasetus on aina keltainen mustalla.

Tässä koetetaan säätää espanjankielisen Copa American tekstitystä. Viestintäviraston tehtävälistalla on myös espanjankielisen tv-tekstityksen laatu, ettei se ole heikompaa kuin englanninkielisen. Tästä kun on saatettu lipsua.

Tässä koetetaan säätää espanjankielisen Copa American tekstitystä. Viestintäviraston tehtävälistalla on myös espanjankielisen tv-tekstityksen laatu, ettei se ole heikompaa kuin englanninkielinen. Tästä kun on saatettu lipsua.

Muita FCC:n listallaolevia aiheita oli myös ns. HD-äänen hyvät puolet ja sen käyttöönotto USA:ssa, vanhojen tekstipuhelimien korvaaminen muilla laitteilla ja protokollilla – tiesittehän, että Suomessa matkapuhelin/lankapuhelin- suhteiden ollessa 80%/20%, USA:ssa se on päinvastoin – se on lankapuhelinten luvattu maa edelleen, ja matkapuhelin on ”ekstraa” lankapuhelimen ollessa kodin ”backbone”- selkäranka. Puhelinvastaajat ja tekstipuhelimet ovat yhä voimissaan…

Osansa saivat myös tekstiviestin lähettäminen hätänumero 911:n, maanjäristyshälytysten perillesaanti, kuulonäkövammaisten apuvälineiden standardointi ja korvauskäytänteet, jne! Kiitän ja siunaan, että Kuuloliiton erityisasiantuntia Virtanen oli paikalla ja esitti myös tyhjentäviä kysymyksiä puhujille, tässä kuvassa hän grillaa Karen Straussia:

Kuuloliiton agentti Virtanen vauhdissa luennon jälkeen vapaamuotoisten kysymysten osuudessa.

Kuuloliiton erityisasiantuntija Virtanen vauhdissa luennon jälkeen vapaamuotoisten kysymysten osuudessa.

Demo- ja kokeiluhuoneet

Kongressipaikalla oli myös näytteilleasettajien kokeiluhuone, mutta siellä oli tarjonta suhteellisen vaatimatonta, joten sinne emme eksyneet, mieluummin kysyimme suoraan näyttelyhallissa kunkin näytteilleasettajan tiskillä. Näyttelyn avautumista sai hieman odotella, joten kävin Phonakin ”paremmin tekstitetyllä” luennolla näytteilleasettajien luennoille pyhitetyssä sali Gunstonissa. Huomasin kuitenkin Phonakin Roger-kynää ylistävällä luennolla tietäväni tuotteesta Lounais-Suomen kesäpäiväedustajan ansiosta enemmän kuin Gunstonissa istuessani. Kävi nimittäin niin, että kyselijät ja kommentoijat saivat koko ajan keskeyttää puhujan mitä ihmeellisimmillä ja jopa asiaan kuulumattomilla kysymyksillään, joten lopulta luentokalvot plarattiin läpi nopeasti ja esitelmöitsijä oli pahoillaan. Lounais-Suomen kesäpäivillä Yyterissä 11.6.2016 minulle tuli eräs eläkkeellä oleva kuulovammaisaktiivi kertomaan, miten oli saanut Kelalta ”koko Phonak Roger systeemin”, kun pystyi perustelemaan, miten paljon hän tarvitsee kuulemista vaikka on eläkkeellä. Läpi meni! Kiitos Kela, kiitos Suomi, ainoa ihmemaa ei todellakaan enää ole Ameriikka!

Hätä—(teksti)viestiluento

Suomen ryhmä teki pienimuotoista tehtäväjakoa siten, että viidestä iltapäivän samanaikaisesta luennosta yritettiin valita eri luennot seurattaviksi. Minä suuntasin päättäväisesti Christina Duarten 911-luennolle (911 on Suomen 112 – yleinen hätänumero), toki huomasin, että ryhmäkuri oli jo nyt hieman löystynyt ja tällä luennolla oli muitakin suomalaisia. Tämä oli ymmärrettävää, koska muissa ryhmissä ei sinä päivänä ollut juurikaan mitään mielenkiintoista. Luentojen ensimmäinen ryhmä käsitteli omien asioiden ajamista, toinen teknisiä ratkaisuja, kolmas kuulokojeita ja sisäkorvaistutteita, neljäs oman elämän elämistä ja viides uraan liittyviä aiheita. Minulla veri veti useimmiten kakkos- ja kolmosryhmän luennoille – jees teknologia, kuulokojeet sekä sisäkorvaistutteet! Vain kerran linja lipsahti oman elämisen alueelle, kun kuulovamman vuoksi hyllytetty poliisi kertoi elämästään. Mutta se olikin vavahduttava luento! Siitä perjantain 24.6.2016 kohdalla lisää.

911-luennolle menin täysin hätätekstarilasit päässä. Olikin varsin hätkähdyttävää, kun luennon aivan alkupäässä oli tämä luentokalvo:

"Yleinen harhakäsitys - voin soittaa hätänumeroon mistä vain, millä matkapuhelimella vain, ja ellen pysty puhumaan, he näyttävät minulle puheen tekstinä."

”Yleinen harhakäsitys – voin soittaa hätänumeroon mistä vain, millä matkapuhelimella vain, ja ellen pysty puhumaan, he näyttävät minulle puheen tekstinä.”

Sain monesti vahvan tuntuman USAsta lankapuhelinten maana. Luennolla puhuttiin kuin Suomessa vuonna 2002 – ”soita mieluiten lankapuhelimesta hätänumeroon, jotta sinut pystytään paikallistamaan parhaiten”. Kuulovammaisille oli usean eri valmistajan mitä hienoimpia tekstipuhelimia – jopa langattomia – joilla soitto onnistuu. Siis – jos olet kotona, pystyt lankapuhelimellasi ottamaan yhteyttä tekstitse hätäkeskukseen. Mutta 70% hätäpuheluista tulee matkapuhelimista, ja vaikka olisi jonkinlaiset tekniset valmiudet paikallistaa soittaja, sitä ei kaikkien puhelinkeskusten alueella pysty tekemään ihan vain puhelinkeskuksen korkean iän vuoksi.

ENTÄ HÄTÄTEKSTIVIESTIT??? Well, teknologia marssii vastaan taas, ote luentokalvosta:

"Soita meille, meidän puhelinkeskuksessamme ei ole teknisiä valmiuksia ottaa vastaan hätätekstareita". Tämä vasta uutinen kolaripaikalla tai terroristin käsissä, eikö vain?

”Soita meille, meidän puhelinkeskuksessamme ei ole teknisiä valmiuksia ottaa vastaan hätätekstareita”. Tämä vasta uutinen kolaripaikalla tai terroristin käsissä, eikö vain?

Luennon muut kalvot koskivat lähinnä eri tekniikoita käyttävien netti- tai lankapuhelimien paikallistamista, hätätekstiviestin lähetystä kosketeltiin vain parissa kalvossa. Ei sanaakaan ilkivaltaisista tekstiviesteistä tai käyttäjien rekisteröimisestä – ei sanaakaan. Jenkit ovat haudanvakavaa väkeä…

Ette usko? No, lukekaa itse, miten UUSI ilmiö hätätekstiviesti on – todellakin: Virallinen asiakasohje 911-hätätekstiviestistä

KIRJOITUSTULKKAUKSELLISESTI olin alkanut saada tarpeekseni CARTista – ilmoitin tulkeilleni, että seuraavana päivänä he seuraavat minua kuin haamut joka paikkaan. Minulla oli ollut suunnitelma käyttää heitä keskusteluissa, juhlissa, illallispöydissä, tapaamisissa, yms, mutta yhtäkkiä kaipasin keskellä CART-tulkattua 911-luentoa suomalaista KITUa.

Tullaan tutuiksi – iltajuhla – oi tulkit!

Oli vain hetki aikaa hengähtää ennen ”tullaan tutuiksi”- juhlaa hotellin terassikerroksessa. Sinne tultua kupletin juoni oli, että ruokaa oli ilmaiseksi tai sponsoroidusti tarjolla, mutta (ylihintaiset) juomat jokainen sai maksaa itse. En yhtään häpeillyt mukaan nappaamaani vesipulloa – vesijohtovesi oli kyllä juotavaa, muttei kovin hyvää, joten raahasimme juomavedet kaupasta. Jäätä murtamaan oli iltatilaisuuden maksaja palkannut hartiahierojia, taikurin, karikatyyripiirtäjän sekä siluettien leikkaajan. Lisäksi ”portilla” oli jaossa ilmaisarpoja, joiden vastakappaleita sai pudotella halutun arvottavan voiton uurnaan. Tungos oli suorastaan ahdistava. Sukkuloin tulkkeineni pitkin ja poikin, juttelin eri ihmisten kanssa, ja yllättäen olin yksi ilmiöistä – tai minun kirjoitustulkkini. Tämä parivaljakko valjaineen oli ”tavis”jenkeille yli pääsemätön ihme. KITUa tultiin ihailemaan ainakin 10 eri osavaltiosta – näin tavasin ihmisten nimilapuista – ja ihmettelijät olivat todellakin jenkkejä, joita arvioin olleen paikalla yli 90% kongressiosallistujista. Se ensimmäinen ja suurin kysymys oli: Maksavatko he mitään? Kun kerroin, että he ovat minulle ilmaisia, ja Suomen sosiaaliturva antaa kuulovammaisille kirjoitustulkit tarpeen mukaan vaikka rapakon taakse, silmät suurenivat lautasen kokoisiksi. Todellakin, USA on eri maa. Mutta missään en nähnyt kateutta, oli vain ilon kyyneleitä ja olalletaputtelua minun ”suuren onneni” vuoksi. Todellakin.

Haastattelemamme ihana CART-tulkki, joka iltajuhlassa tulkkasi vain arvontatilaisuudet ja muuten oli työttömänä, kertoi enemmän kuin mielellään teknologiasta ja haastatteli minun tulkkini. Kun kysyin, pääsevätkö jenkkiläiset kirjoitustulkit koskaan Eurooppaan asiakkaan kanssa, hän muisteli, että kyllä, yhden tapauksen hän tietää. Opiskelija sai mukaan omat tulkit opintomatkaa varten, kun vakuutusyhtiö jaksoi maksaa. Tämän kuultuani mietin, mitä vikaa Suomen Kelassa oikeastaan on? Pitää mennä merta edemmäs kalaan asian ymmärtääkseen.

Sain useita kutsuja seuraavien päivien luennoille, ja ihmeekseni huomasin monilla 70 vuotta täyttäneillä kaksi sisäkorvaistutetta. Kyselin niistä, ja useimmiten vastaus oli ”no problem ja kaikki on hyvin, tervetuloa huomiseen paneelikeskusteluun”. Lupasin mennä ja muuten meninkin! Mutta tästäkin lisää seuraavissa blogeissa. Noin 1,5 tunnin meluisassa ympäristössä paahtamisen jälkeen minä ja tulkkini olivat jota kuinkin keitettyjä ja paistettuja, joten leikkautin ilmaisen siluetin itsestäni (koska näille ei ollut jonoa) ja lopputulos on nähtävissä tässä:

Siluettikuva Eijasta, leikattu CaptionCall'in sponsoroimassa tutustumisjuhlassa Washington D.C.ssä 23.6.2016.

Siluettikuva Eijasta, leikattu CaptionCall’in sponsoroimassa tutustumisjuhlassa Washington D.C.ssä 23.6.2016.

Matkakaveri oli nuorille tutustumisleikiksi järjestetyllä Murhamysteeri-illallisella läheisessä ravintolassa, mutta kuulumisia sieltä sain vasta seuraavana päivänä – kuulemma ei ollut kuullut mitään ja oli ollut sekavaa, porukat olivat jutelleet omaan tahtiinsa välittämättä juonesta – torstai-iltana minä vedin sikeitä jo ennen kymmentä illalla paikallista aikaa. Perjantaita odottelemaan.