Archive for marraskuu, 2011

Hotellihäiriköintiä

keskiviikko, marraskuu 30th, 2011

Työni vaatii toisinaan matkustamista. Silloin varataan hotellihuone ja vietetään yksi ilta sekä aamu täysien palveluiden äärellä ilman arkihuolia. Mukaan lähtee toalettilaukun ja varavaatekerran lisäksi kuulovammaisen värinäherätyskello. Kun sen sujauttaa tyynyliinan
sisään, se ei putoa lattialle vaikka unet olisivat levottomiakin. Kännykkäkin on kätevä herättäjä, siihen voi virittää herätysajan ja sammuttaa sen yöksi. En vain luota, että se oikeasti ”herää”. Jos taas yritän nukkua kännykkä päällä, en nuku silmäntäyttäkään. Ihka oikea herätyskello takaa siis parhaat unet.

Kellon työntäminen tyynyn sisään on tehokas tapa herätä kokonaan; sammutusnappulan etsintä vaatii perinpohjaista tyynyn ravistelua. Mutta kerran onnistuin painamaan kellon sammuksiin niin, että se jäi tyynyn sisään ja unohtui. Siinä mallissa ei ollut torkkunappulaa, joten se ei muistuttanut viiden minuutin välein olemassaolostaan. Vasta viikon kuluttua muistin: ”Kauhistus, herätyskello jäi hotelliin!”

Suomalaiset hotellit onneksi säilyttävät asiakkaiden kadonnutta omaisuutta jonkin aikaa. Näin kävi tälläkin kertaa. Soitin asiakaspalveluun ja kuvailin kelloni. Hämmästyin, kun langan päässä oli hetken hiljaista. Sitten ääni sanoi: ”Ai, SE herätyskello….” Selvisi, että kello oli löydetty ja toimitettu toimistoon, missä se oli pomppinut laatikossa iloisesti joka aamu kello seitsemän. Henkilökunta oli saanut muutamia sätkykohtauksia. Viimein pitkien harjoitusten jälkeen hälytys oli saatu pois päältä. Kävin seuraavalla työmatkalla hakemassa pikku häirikön. Jostain syystä se oli pakattu erittäin paksuun pehmopussiin…

Hotellihäirikkö? Minäkö? En suinkaan! Unohduksen uhri pikemminkin!