Työpaikkani on seitsenkerroksinen talo Helsingissä Teollisuuskadun varrella. Nykyajan hengen mukaan rakennus on täynnä avokonttoreita. Minun tiimini on sijoittunut neljänteen ja viidenteen kerrokseen. Pari vuotta sitten tiimin assistentti kysyi, ryhtyisinkö viidennen kerroksen suojelujohtajaksi. Tottahan minä suostuin.

Suojelujohtajan tehtäviin kuuluu vaaratilanteen uhatessa opastaa suojeltavan alueen työntekijät portaita pitkin turvaan, esimerkiksi palokellon soidessa kadulle. Palokello kuuluu erittäin pahaäänisenä koko kerroksessa. Mutta entä jos kuulokojeita käyttävä suojelujohtaja tekee kehitystöitä musiikit korvillaan (korvakoukut, T-asento, matkapuhelimen kaulasilmukka värinällä puheluiden varalta)? Ei siinä mitään huomaa.

Onneksi tilanteen osuessa kohdalle oli syvin heinäkuu ja minun alueellani yhteensä kolme henkeä töissä. Kollegat havahtuivat palokelloon ja lähtivät oma-aloitteisesti portaisiin. Kesken matkan he miettivät, että 1/3 vahvuudesta puuttui. Havahduin kesken visaisen ongelmanratkaisun rapsakkaan tuolinravisteluun, napsautin kojeet M-asennolle ja havaitsin hälytyksen. Ei kun paniikissa portaisiin kollegat kainaloissa.

Hälytys oli onneksi (sillä kertaa) väärä ja johtui kuumasta kesästä. Ajatuksia heräsi kuitenkin roppakaupalla. Voiko kuulovammainen kuunnella musiikkia töissä ja näin olla autuaan tietämätön palokellon pärinästä? Vai pitääkö tehdä jotain? Kesän horroksesta selvittyäni olen päättänyt ryhtyä palokello-itkuhälyttimen hankintaan työpaikalle. Sillä parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Katsotaan miten käy!

Väärä hälytys tällä kertaa... onneksi. Palomiehet tulivat paikalle rivakasti ja hälytyksen lähteen selvitettyään antoivat luvan palata sorvin ääreen.