Tukkoisuutta korvissa

31. joulukuu pm 2011, kirjoittanut Eija Isaksson

Eräänä päivänä havahduin, kun vasen korva ei kuullut oikein mitään. Vaihdoin pariston, ei auttanut. Vaihdoin letkun ja tarkastin ettei korvakappaleessa ollut vettä. Ei auttanut sekään. Tukkoisuus jatkui. Hätäännys iski. Voi ei, nytkö pitää ruveta soittelemaan apua risalle kuulokojeelle? Kuulokojeen krempatessa tulee olo kuin psykiatri olisi aloittanut kesäloman. Minulla on onneksi kaksi kojetta, mutta voin vain kuvitella, miltä tuntuu, kun se ainoa menee rikki. Silloin lienee olo kuin veden varaan joutuneella… Työikäisellä on vielä omat hankaluutensa päästä keskellä päivää “huoltoon”. On vain otettava huoltoaikaa väkisin vaikka sairaslomana.

Minulla oli pitkäaikaisena kuulokojeenkäyttäjänä epäilys vielä yhdestä pulmapaikasta. Vanhoissa kojeissani oli usein kuumien kesien ja kovan hikoilun jälkeen koukun ns. filtteri tukossa. Nyt minulla oli uudemmat kojeet, enkä ollut vielä täysin tutustunut niiden tekniikkaan. Kuulontutkija oli luovutuksen yhteydessä puhunut joistain vaahtomuovisuojuksista, jotka pitäisi vaihtaa säännöllisin välein, mutta tieto oli hukkunut aivolokeroihini.

Soitellessani kojeelle huoltoaikaa sain puhelimessa vinkin testata se vielä yhdellä tavalla: poistamalla mikrofonisuojuksen. Samalla selvisi, mikä se kultakalanpipanan kokoinen harmaa viiru kojeen ulkoreunalla oikein on. Otin ruuvimeisselin ja napsautin palan varovasti pois. Äänimaailma suorastaan JYRÄHTI kuuloaivokuorelleni. Tukkeutuja löytyi :) Ei muuta kuin tilaamaan uusia suojuksia. Samalla sain kouriintuntuvan todistuksen, miten pienestä asiasta kuuleminen voi olla kiinni…

Punaisen värikuoren keskellä olevat kaksi harmaata viirua ovat kuulemisen kannalta ERITTÄIN tärkeät mikrofonisuojukset.

Hotellihäiriköintiä

30. marraskuu am 2011, kirjoittanut Eija Isaksson

Työni vaatii toisinaan matkustamista. Silloin varataan hotellihuone ja vietetään yksi ilta sekä aamu täysien palveluiden äärellä ilman arkihuolia. Mukaan lähtee toalettilaukun ja varavaatekerran lisäksi kuulovammaisen värinäherätyskello. Kun sen sujauttaa tyynyliinan
sisään, se ei putoa lattialle vaikka unet olisivat levottomiakin. Kännykkäkin on kätevä herättäjä, siihen voi virittää herätysajan ja sammuttaa sen yöksi. En vain luota, että se oikeasti “herää”. Jos taas yritän nukkua kännykkä päällä, en nuku silmäntäyttäkään. Ihka oikea herätyskello takaa siis parhaat unet.

Kellon työntäminen tyynyn sisään on tehokas tapa herätä kokonaan; sammutusnappulan etsintä vaatii perinpohjaista tyynyn ravistelua. Mutta kerran onnistuin painamaan kellon sammuksiin niin, että se jäi tyynyn sisään ja unohtui. Siinä mallissa ei ollut torkkunappulaa, joten se ei muistuttanut viiden minuutin välein olemassaolostaan. Vasta viikon kuluttua muistin: “Kauhistus, herätyskello jäi hotelliin!”

Suomalaiset hotellit onneksi säilyttävät asiakkaiden kadonnutta omaisuutta jonkin aikaa. Näin kävi tälläkin kertaa. Soitin asiakaspalveluun ja kuvailin kelloni. Hämmästyin, kun langan päässä oli hetken hiljaista. Sitten ääni sanoi: “Ai, SE herätyskello….” Selvisi, että kello oli löydetty ja toimitettu toimistoon, missä se oli pomppinut laatikossa iloisesti joka aamu kello seitsemän. Henkilökunta oli saanut muutamia sätkykohtauksia. Viimein pitkien harjoitusten jälkeen hälytys oli saatu pois päältä. Kävin seuraavalla työmatkalla hakemassa pikku häirikön. Jostain syystä se oli pakattu erittäin paksuun pehmopussiin…

Hotellihäirikkö? Minäkö? En suinkaan! Unohduksen uhri pikemminkin!

Palokellon pärinää vai värinää

31. lokakuu am 2011, kirjoittanut Eija Isaksson

Työpaikkani on seitsenkerroksinen talo Helsingissä Teollisuuskadun varrella. Nykyajan hengen mukaan rakennus on täynnä avokonttoreita. Minun tiimini on sijoittunut neljänteen ja viidenteen kerrokseen. Pari vuotta sitten tiimin assistentti kysyi, ryhtyisinkö viidennen kerroksen suojelujohtajaksi. Tottahan minä suostuin.

Suojelujohtajan tehtäviin kuuluu vaaratilanteen uhatessa opastaa suojeltavan alueen työntekijät portaita pitkin turvaan, esimerkiksi palokellon soidessa kadulle. Palokello kuuluu erittäin pahaäänisenä koko kerroksessa. Mutta entä jos kuulokojeita käyttävä suojelujohtaja tekee kehitystöitä musiikit korvillaan (korvakoukut, T-asento, matkapuhelimen kaulasilmukka värinällä puheluiden varalta)? Ei siinä mitään huomaa.

Onneksi tilanteen osuessa kohdalle oli syvin heinäkuu ja minun alueellani yhteensä kolme henkeä töissä. Kollegat havahtuivat palokelloon ja lähtivät oma-aloitteisesti portaisiin. Kesken matkan he miettivät, että 1/3 vahvuudesta puuttui. Havahduin kesken visaisen ongelmanratkaisun rapsakkaan tuolinravisteluun, napsautin kojeet M-asennolle ja havaitsin hälytyksen. Ei kun paniikissa portaisiin kollegat kainaloissa.

Hälytys oli onneksi (sillä kertaa) väärä ja johtui kuumasta kesästä. Ajatuksia heräsi kuitenkin roppakaupalla. Voiko kuulovammainen kuunnella musiikkia töissä ja näin olla autuaan tietämätön palokellon pärinästä? Vai pitääkö tehdä jotain? Kesän horroksesta selvittyäni olen päättänyt ryhtyä palokello-itkuhälyttimen hankintaan työpaikalle. Sillä parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Katsotaan miten käy!

Väärä hälytys tällä kertaa... onneksi. Palomiehet tulivat paikalle rivakasti ja hälytyksen lähteen selvitettyään antoivat luvan palata sorvin ääreen.

Liian lähellä ei huomaa

30. syyskuu am 2011, kirjoittanut Eija Isaksson

Minua pyydettiin huhtikuussa kirjoittamaan blogia huonokuuloisen työikäisen näkökulmasta. Aloitus viivästyi, koska äitini kuoli melko yllättäen aivan kesän kynnyksellä. Vaikka hän oli ehtinyt kunnioitettavaan 91 vuoden ikään, hänen poismenonsa oli melkoinen shokki. Äitiä harvemmin tavanneet kertoivat hänen laihtuneen ja vanhentuneen ihan silmissä vuosien aikana. Minä, omaishoitaja, joka kävin hänen luonaan melkein joka päivä, en ollut huomannut mitään. Tämä pysäytti. Olin ollut liian lähellä.

Aloin pohtia, miten moni on oman kuulovammansa omaishoitaja. Kuulo huononee, kojeet vanhenevat, ikää tulee mittariin sekä käyttäjälle että käytettäville. Tulee uusia työkavereita, joiden puheesta ei saa selvää tai vieraskielisiä puhelinpalavereita, joita karttelee viimeiseen saakka. Jossain vaiheessa tarvitsemme ulkopuolisen kertomaan, että tarvitsisimme huoltoa, lepoa, kuntoutusta, ehkä uudet kojeet ja etätulkkausta niihin vieraskielisiin puhelinpalavereihin. Jonkun sanomaan haloo! Etkö huomaa itseäsi!

Nämä kullankalliit ulkopuoliset löytää yhdistyksen kerhosta tai vertaistapahtumasta. Tiedän, koska syksyn tullen olen nauranut monet naurut askartelukerhossa, säpissyt CI-tapahtumassa (koska se järjestettiin vanhassa opinahjossani Oriveden Opistossa) ja naputellut lukemattomia tekstiviestejä tuttaville. Hei, kaikki, jotka mietitte, mitä sille kaverille kuuluu; kysäiskää! Vertaisseura kuntouttaa!

- Eija

Rukalta Niskakoskelta. Vastavaloon kuvattuna auringonpaiste muuttuu kuunvaloksi.

Viimeinen leiripäivä

5. elokuu pm 2011, kirjoittanut Veera Viitala

Viimeinen sateinen leiripäivä johdatti meidät takaisin Euroopan mantereelle. Urheilullisen eurooppalaisen aamujumpan meille sai kunnian vetää tänään Miro. Hän laittoi leiriläiset ja ohjaajat koville pistämällä heidät mm. tekemään vatsalihaksia ja punnertamaan.

Sateesta huolimatta matkasimme antiikin Kreikan Olympiaan, perinteisiin leiriolympialaisiin. Leiriläiset pääsivät osallistumaan eukonkantoon, kolmijalkajuoksuun, trukkikuskiin, Eurooppa-tietovisaan ja kiekonheittoon. Viimeisenä yhteisenä lajina oli vauhdikas trialthon, jossa lajeina olivat uinti, pyöräily ja juoksu. Triathlonissa nuorten kunto oli tosiaan koetuksella. Kaikki joukkueet pärjäsivät kuitenkin loistavasti Olympialaisissa.

Hanna ja Juha kolmijalkajuoksussa.

Kiekonheitto.

Trukkikuski.

Triathlonin uintiosuus.

Lomapirtin pihassa vieraili tänään suloinen siili. Se sai hetken poseerata kameralle ja olla ihastelujen kohteena, kunnes se johdatettiin aidan toiselle puolelle metsään.

Lomapirtin siili.

Illalla saunomisen ja laittautumisen jälkeen oli vuorossa viimeisen illan bileet. Nuoret olivat itse saaneet suunnitella juhlat alusta loppuun: päättää herkuista ja musiikista, sekä vastata ohjelmasta ja salin koristelusta. Ohjelmassa oli mm. kaikkien rakastamaa tyynytanssia, sketsejä ja vapaata biletystä. Oheisesta linkistä klikkaamalla pääset katsomaan pätkää tyynytanssista.

Tyynytanssi

Bileissä järjestettiin odotettu Viittomasodan finaali. Joukkue Madacasgar vei voiton, mutta äänestys oli todella tiukka. Viittomasodan lopuksi kaikki kerääntyivät tanssimaan ja laulamaan finaaliporukan viittoessa vielä uudestaan laulua ”kesä 95”.

Jellonien joukkue Viittomasodan finaalissa.

Nyt on viimeinen kokonainen leiripäivämme vietetty ja nuortenkin huoneet vähitellen hiljenevät. Huomenna lähdetään haikein mielin kotiin, koska monet kaverit lähtevät eri suuntiin. Viikkomme hauskat hetket jäävät kuitenkin ihaniksi muistoiksi, josta leiriläiset saavat jouluun mennessä videokoosteen valokuvien kera. Nämä muistot voivat kenties lämmittää pimeänä ja kylmänä talvena.

Kiitos tästä mahtavasta viikosta kuuluu nuorille. Leiriä ei olisi ollut ilman teitä. Osaa näemme jälleen ensi kesänä, mutta valitettavasti jotkut ovat jo kasvaneet silloin nuorten leirin yläikärajan ohi. Toivon mukaan näemme heitä vielä jossain muissa merkeissä, kuten marraskuussa järjestettävissä Kuuloliiton nuorten pikkujouluissa.

Nyt on Kuuloliiton nuorisotoimen tämän kesän leirit saatu päätökseen ja sen myötä leiriblogikin hiljenee. Kiitos kun olette seuranneet leirikuulumisiamme. Toivottavasti leireillä läsnä ollut into ja hauskuus ovat kummunneet myös tekstistäni. Hyvää alkavaa syksyä kaikille!

Aasiapäivä

4. elokuu pm 2011, kirjoittanut Veera Viitala

Tänään on ollut monessakin mielessä erikoinen päivä. Aamulla leiriläiset heräsivät Aasian mantereelta. Leiriläiset aloittivat torstaipäivänsä rauhallisen kiinalaisen aamujumpan, Tai Chi:n merkeissä. Aamujumppaa pääsee katselemaan alla olevasta linkistä.

Tai Chi

Tai Chi:n jälkeen sain ottaa vastaan nuorten keksimän nimipäiväyllätyksen. Onnittelujen jälkeen minua pyydettiin yhteiskuvaan leiriläisten kanssa. Poseeratessamme aavistin, että jotain yllättävää on luvassa. Seuraavassa hetkessä päälleni olikin jo kaadettu ämpärillinen vettä! Tällaista nimipäivälahjaa en olekaan ennen saanut.

Hyvää nimipäivää!

Toinen eriskummallinen asia tässä päivässä on tapahtunut aasialaisen teeseremonian aikana. Nuoret istuivat hiirenhiljaa ruokasalin lattialla istuimiensa päällä, aloittivat syömisen vasta kun kaikilla oli välipala edessään ja lopettivat vasta kun kaikki olivat syöneet. Tämä rauhallinen hetki järjestettiin rauhallisen kiinalaisen musiikin tahdittamana. Tunnin kestäneen teeseremonian jälkeen nuoret makoilivat rentoutuneena nurmikentällä. En ole yhdelläkään leirillä aikaisemmin nähnyt leiriläisiä rauhallisena niin pitkään keskellä päivää.

Teeseremonia.

Päivämme ei kuitenkaan ole ollut vain hiljaa hissuttelua ja rentoutumista. Intialaisessa Taxissa joukkueet pääsivät jälleen ottamaan mittaa toisistaan. Leiriläiset kyyditsivät toisiaan kottikärryissä nurmikenttää ympäri vauhdikkaan musiikin, taputusten ja huutojen saattelemana. Alla olevasta linkistä pääsee katsomaan pätkän tästä hauskasta ohjelmanumerosta.

Intialainen Taksikuski

Päivällisessä oli tänään oma haasteensa leiriläisille. Ohjaajat olivat vieneet haarukat ja veitset piiloon: risotto oli syötävä syömäpuikoilla. Kaikki leiriläiset suoriutuivat kuitenkin haasteesta hyvin. Aasiassa ollessamme leiriläiset pääsivät myös tekstittämään Manga-sarjakuvia ja sumopainimaan. Paini oli niin vauhdikasta, että Mirolta repesivät housut.

Eemeli ja Johannes sumopainivat.

Miro ja revenneet verkkarit.

Viittomasodassa mittelivät Jellonat ja ohjaajien joukkue Jenni Vartiaisen kappaleella ”missä muruseni on”. Jellonat peittosivat ohjaajien joukkueen ja ansaitsivat paikkansa huomiseen finaaliin.

Jellonien joukkue.

Ohjaajien joukkue.

Tästä päivästä ei ole naurua puuttunut. Illalla saatiin nauraa vielä lisää kun nuoret vetivät omia sketsejään. Huomenna onkin sitten viimeinen kokonainen leiripäivä. Viikko on mennyt uskomattoman nopeasti! Huomenna on kuitenkin vuorossa vielä yksi maanosa, johon matkaamme.

Amerikkapäivä

3. elokuu pm 2011, kirjoittanut Veera Viitala

Aamulla leiriläiset löysivät itsensä Amerikan mantereelta. Aamumme alkoikin perinteisellä amerikkalaisella hömpötyksellä: TV Shopin aamujumpalla, jossa nuoret pääsivät esittelemään ”maailman tehokkaimpia” ja ”hetkessä laihduttavia” amerikkalaisia liikuntalaitteita. Voit virittäytyä aamun tunnelmaamme katsomalla pätkän aamujumpastamme klikkaamalla alla olevaa linkkiä.

Jenkkijumppa

Nuorten kestävyys ja iljettävyydensietokyky olivat koetuksella kun he pääsivät osallistumaan Amerikan Pelkokertoimeen. Tehtävät olivat ainakin yhtä inhottavia ja haastavia kuin samannimisessä televisio-ohjelmassa. Joukkueet kisailivat toisiaan vastaan mm. kaivelemalla rusinoita iljettävien mömmöjen seasta. Heidän tuli myös suorittaa esterata metsässä, silmät sidottuina. Radassa oli yllättäviä haasteita: milloin kutiteltiin heinänkorrella ja milloin ripoteltiin vettä päälle. Kaikissa tehtävissä tarvittiin rohkeuden lisäksi myös yhteistyötä ja joukkueen kannustamista. Pelkokertoimen loppuhuipennuksessa nuoret pääsivät nauramaan meille ohjaajille, kun oli ohjaajien vuoro suorittaa tämä haastava rata.

Peppiina Pelkokertoimessa.

Pelkokertoimen köysirataosuus.

Amerikassa ollessamme olemme tietysti pelanneet Baseballia. Amerikka-aiheisia leikkejäkin on leikitty paljon ja myös nuorilla on ollut rooli ohjelmien vetämisessä. Leiriläiset ovat järjestäneet omissa ryhmissään yhteistä ohjelmaa. Päivästämme ei ole hauskuutta puuttunut, sillä suurin osa ohjelmista oli sketsejä. Älyä ja luovuutta heiltä tosiaan löytyy, sillä nauru raikui niin ohjaajilta kuin leiriläisiltäkin sketsien aikana.

Baseball.

Leiriläiset vetämässä omaa ohjelmanumeroaan.

Sana ”kämy” on pulpahdellut leiriläistemme suusta moneen otteeseen kuluneen viikon aikana. Ihmeen moni asia voi olla ”kämy” ja tämän sanan sopii ilmeisesti miltei mihin tahansa tilanteeseen. Marika, Eemeli ja Laura pääsivätkin illan aikana kertomaan tarinaa sana kerrallaan tästä mysteerisestä Kämystä. Myös muita hulvattomia tarinoita kuultiin iltaohjelman aikana.

Illalla käytiin jälleen Viittomasota kun uudet joukkueet mittelivät toisiaan vastaan. Madacasgarin joukkue voitti täpärästi Baka-joukkueen. Amerikan tyyliin illalla vielä hulluteltiin hauskoilla improvisaatiosketseillä, joihin nuoret osallistuivat yhdessä ohjaajien kanssa.

Viittomasota.

Nyt on päivä Amerikan mantereella vietetty ja on aika jälleen tehdä seuraava loikkaus jälleen uuteen maanosaan. Saa nähdä, mistä leiriläiset löytävät itsensä huomenna…

Afrikkapäivä

2. elokuu pm 2011, kirjoittanut Veera Viitala

Heti aamusta leiriläiset pääsivät afrikkalaisiin tunnelmiin afrikkalaisen tanssin merkeissä. Nuoret karistivat viimeisetkin väsymyksen rippeensä vauhdikkaan ja rytmikkään tanssin aikana. Klikkaamalla alla olevaa linkkiä näät videokuvaa leiriläisten tanssista.

Afrikka kooste 2

Aamupäivästä leiriläiset jakaantuivat omiin ryhmiinsä, joissa he suunnittelivat oman heimolippunsa, – nimensä ja -kasvomaalauksensa. Heimojen nimeiksi tulivat Madacasgar, Maahan, Happy Häpi, Baka ja Jellonat. Nämä heimot mittelivät toisiaan vastaan Afrikan harvinaisen munivan norsulajin mukaan nimetyssä pelissä. Norsun munapallo-pelissä kaikki heimot pääsivät pelaamaan toisiaan vastaan. Jellonat voittivat superturnauksen, mutta yllätyksenä koottu ohjaajien joukkue voitti Jellonienkin joukkueen.

Jellonat.

Madacascar.

Nuoret pelaamassa Norsun munapalloa.

Myöhemmin leiriläiset pääsivät käyttämään aivojaan. Afrikkatietovisassa testattiin nuorten tietämystä Afrikasta. Afrikasta tiesi selkeästi eniten Maahan-ryhmä, joka voitti koko kisan.

Tänään sää on sallinut meitä huomattavasti ensimmäistä leiripäivää enemmän. Lämpimän sään ansiosta olemme voineet viettää paljon aikaa ulkona erilaisten pelien ja leikkejen merkeissä. Illalla kävimme saunassa ja uimassa. Vietimme myös aikaa nuotiolla makkaraa paistellen.

Uimassa.

Makkaranpaistoa nuotiolla.

Leirillämme alkoi tänään aivan uusi ohjelmanumero: Viittomasota. Ryhmät Maahan ja Happy Häpi olivat päivän aikana harjoitelleen viittomaan kappaleen “puhu äänellä jonka kuulen”. Molemmat joukkueet esiintyivät vuorollaan ja suoriutuivat erittäin mallikkaasti. Yleisöäänestys kuitenkin valitsi voittajaksi Happy Häpi-joukkueen. He ansaitsivat pottinsa paitsi hienosti muistamiensa viittomien, myös tunteikkaan esiintymisensä ansiosta. Illan ohjelmaan sisältyi myös leiriläistensä itse kehittelemää ohjelmaa.

Maahan-joukkue.

Happy Häpin-joukkueen esitys.

Afrikan mantere hiljenee pikkuhiljaa, kun viimeisessäkin leiriläisten huoneessa valojen räpyttely loppuu… Huomenna ponnahdamme jo toisen mantereen puolelle ja luvassa on jälleen uusia seikkailuja.

Nuorten leirin ensimmäinen päivä

1. elokuu pm 2011, kirjoittanut Veera Viitala

Tänään alkoi kesän viimeinen Kuuloliiton leiri: nuorten leiri Pieksämäellä. Leirille saapui reilu kolmekymmentä nuorta loppukesää viettämään. Vaikka suurin osa leiriläisistä on viihtynyt Kuuloliiton leireillä jo ennenkin, mukaan mahtui uusiakin tuttavuuksia. Ensimmäisenä päivänä vietimmekin aikaa lähinnä tutustuessamme toisiimme. Nimileikeissä leiriläiset saivat nimien muistamisen lisäksi esitellä mitä erilaisempia taitojaan. Joku osasi laittaa kielensä rullalle, joku pyöritellä päätään ja joku tanssia hassusti. Näitä erikoisia taitoja muut sitten apinoivat.

Taitojen esittelemistä tutustumisleikissä.

Tänään nuoret jaettiin ryhmiin, joissa heidän tuli suorittaa erilaisia haasteita. Ryhmät saivat käyttää luovuuttaan muodostamalla itsestään erilaisia asioita, esimerkiksi lentokoneen, toteemipaalun ja auton. Toisessa haasteessa leiriläisten tasapaino oli koitolla kun ohjaaja määrääsi kuinka monta mitäkin ruumiinosaa kullakin ryhmällä sai osua yhtäaikaa maahan.

Juhiksen ryhmä muodostamassa toteemipaalua.

Kaatunut versio toteemipaalusta.

 Illalla arvoimme kullekin nuorelle oman salaisen ystävän. Salaiselle ystävälle kirjoitetaan nimetön kirje leiriviikon jokaisena päivänä ja vasta lauantaina selviää kuka on kenenkin salainen ystävä. Nuoret saavat tietysti mielensä mukaan kirjoitella muillekin leiriläisille. Jokainen nuori saa kirjeen salaiselta ystävältään joka ilta.

Ensimmäisen illan ohjelmaamme sisältyi myös Napakymppi, jota juonsi itse Sami Karmelainen. Leiriläisistä satunnaisesti valittu Herra X sai esittää kysymyksiä Neidelle A, B ja C. Vastauksien perusteella hän valitsi neideistä sopivimman, jonka perusteella valittiin huomisen päivän matkakohde. Herra X:ää, sekä muita leiriläisiä onnisti, sillä Neiti C:n paperista löytyi matka Afrikkaan. Sen sijaan matka Pieksämäen ABC:lle meni sivusuun.

Sami Karmelainen haastattelee Neiti B:tä.

Nuoripari innoissaan voittamastaan lomakohteesta.

Huomenna kun leiriläiset heräävät, he löytävät itsensä jostain hyvin kaukaa. Yön aikana Lomapirtti nimittäin siirtyy jonnekin Afrikan mantereelle.

Nurmijärven viimeinen leiripäivä

2. heinäkuu pm 2011, kirjoittanut Veera Viitala

Tänään Nurmijärven lastenleiri saatiin päätökseen. Päivä ennen vanhempien saapumista käytettiin lasten lempipuuhaan: uimiseen. Lapset saivat uida rauhassa, sillä ohjelma-aikataulu ei viimeisenä leiripäivänä ollut tiukka.

Uintia ennen vanhempien saapumista.

Vanhemmat saapuivat leirin päätösjuhlaan kello kahdeksitoista. Päätösjuhlassa lapset esittelivät vanhemmilleen Keloparrasta talteen saatua hauskaa turvakameravideota hihittelyjen kera. Juhlassa katsottiin myös viikon aikana räpsittyjä hauskoja valokuvia leiristä. Kukin leiriläinen sai oman leiridiplominsa, jotka oli allekirjoittanut itse Kaukaalian kuningas, Kauko Klauss Kolmas. Diplomien jaon yhteydessä julkistettiin myös jokaisen klaanin tsemppari. Tsempparit olivat leirillä reiluja ja kaikkien kavereita. Super Majavien joukkueesta Heta, Kristallien Sodasta Katarina, Keloparran Nitistäjistä Leevi, Kristallisotureista Jenni, sekä Jema Teamista Sara ansaitsivat tsempparin tittelin. Tsempparit saivat oman klaaninsa lipun muistoksi leiristä.

Leiriläisten tavarat kotiinlähtövalmiina.

Leiriläiset ohjaajien halikierroksella.

Lasten lähdettyä ohjaajilla on vielä paljon hommaa. Koko leirin sisältö on pakattava suureen peräkärryyn ennen kuin pääsemme viimein huilaamaan viikon työputken jälkeen. Suuri kiitos kaikille leiriläisille mukavasta ja vauhdikkaasta viikosta! Nähdään jälleen ensi kesänä!