Kongressipäivä 1 – torstai 23.6.2016 – Viranomaisia ja siluettikuvia

2. elokuu pm 2016, kirjoittanut Eija Isaksson

Viranomaisten ja perusasioiden osuus ensimmäiseksi

Varsinaisena kongressipäivänä Suomen ryhmä suuntasi rohkeasti kohti rekisteröitymistiskiä, missä HLAA:n eli Hearing Loss Association America:n vapaaehtoiset puursivat kunnioitettavalla kiireellä. Viime tippa taisi olla sävelenä, koska vielä tuntia ennen rekisteröitymisen alkua ei tiskeillä ollut kaikki aivan valmiina. Oli jäätävä kyttäysasemiin. Kun viimein sai nimensä listoille, huomasi olevansa myös nimilapun ja kongressilaukun haltija.

Kaulalaukku eli amerikkalaisittain badge sisälsi kaikki ennakkoon ostetut ohjelmat pieninä pääsylippukortteina. Kortteihin oli painettu mitä, missä ja milloin. Suuressa hotellissa erottautui kätevästi muista vieraista lappu kaulassa. Myös järkevän muotoiseen muttei niin kauniiseen laukkuun oli koottu runsaasti mainoksia ja muuta informaatiota.

Kaulalaukku eli amerikkalaisittain badge sisälsi kaikki ennakkoon ostetut ohjelmat pieninä pääsylippukortteina. Kortteihin oli painettu mitä, missä ja milloin. Suuressa hotellissa erottautui kätevästi muista vieraista lappu kaulassa. Myös järkevän muotoiseen muttei niin kauniiseen laukkuun oli koottu runsaasti mainoksia ja muuta informaatiota.

Viestintävirasto FCC:n anti

Kongressi avattiin valtavassa salissa, jossa virallisten avajaissanojen jälkeen johdon otti FCC eli Yhdysvaltain viestintävirasto. Valtion virkamiehet Elaine Gardner ja Karen Strauss loivat iskevän katsauksen missä mennään esteettömyyden suhteen USA:ssa. Salin perällä oli tarjolla vettä sekä kahvia tai teetä, ja melko moni vaelsikin kupin kera yleisön joukossa. Otin itsekin kaffekupposen – jenkkiläinen kahvi on hyvää – ja kauhukseni kaadoin sen matolle. Ihmeekseni huomasin, ettei kukaan reagoinut mitenkään. Ja toden totta – 10 sekuntia ja matto oli imuroinut kahvin sisuksiinsa jälkeäkään jättämättä. Tämä oli jälleen kerran sitä suurta maailmaa, missä tuolit ovat mukavia ja matot ihmeitätekeviä, wc:ssä soi jazz ja tuoksuu pehmeä vaniljainen kukka.

Viestintävirasto FCC:n aiheet olivat tyhjentäviä ja iskeviä:

Viestintävirasto FCC:n luennoitsijoiden aiheet olivat varsin tyhjentäviä ja kiintoisia.

Viestintävirasto FCC:n luennoitsijoiden aiheet olivat varsin tyhjentäviä ja kiintoisia.

Aiheista voisi mainita lyhyesti suomeksi (täysi versio tulee viralliseen matkaraporttiin): USA:n Disability Advisory Committee vastaa karkeasti Suomen Valtakunnallista Vammaisneuvostoa. Se on neuvoa-antava elin, missä vammaiset itse ja virkamiehet käyvät läpi vammaisen elämän viestinnällisiä haasteita ja niiden ratkaisuja. Lisätietoja tästä elimestä (englanniksi) täältä

FCC:n esitystä pällistelemässä isossa salissa. Edessä oli myös viittomatulkit. Huone oli hämärä, mutta puhujat valaistiin kirkkaasti. Kirjoitustulkkaus oli näytön yläreunassa ja seurasi puhujaa.

FCC:n esitystä pällistelemässä isossa salissa. Edessä oli myös viittomatulkit. Huone oli hämärä, mutta puhujat valaistiin kirkkaasti. Kirjoitustulkkaus oli näytön yläreunassa ja seurasi puhujaa. Salin keskellä, käytävillä oli mikrofoneja, joiden ääreen ihmiset tulivat jonottamaan puheenvuoroaan. Ei mitään käsien nostelua, puheenvuoropyyntöjen tarve selvisi puhujille jonon pidentyessä kommenttimikrofoneilla. Ei ollut sairaita eikä kippeitä siinä jonossa, vuoroa odotettiin vaikka 15 minuuttia. Tämä lienee niin vanha tapa Jenkeissä, että vain suomalainen sitä ihmettelee ja muistaa Suomi-kokousten mikrofoninkuljettelua.

Pohdittavana on ollut viime vuosina mm. seuraavaa: Uudenlaisten puhelinten ja niiden käyttämien erilaisten verkkoyhteyksien (esim. langaton verkko) varmistaminen HAC-eli kuulokojeyhteensopivan standardin mukaisiksi, varmistetaan että televisiotekstitys näkyy eri palveluntarjoajista riippumattomasti (kaapeli-tv, internet-pohjainen tv yms), televisiotekstityksen laatustandardit eri lähteissä, avoimet kysymykset esim. telepromptereiden käytöstä tv-tekstityksen apuna yms. Esityksen aikana huomasi, että USA on esikirjoitettujen tekstien luvattu maa, englanti kun on valtakieli ja puheentunnistus sekä siirto tekstiksi nopeata pieneen suomen kieleen verrattuna. Mietittävänä on ollut myös, mistä lähtien “vanhoja” ohjelmia pitää tekstittää sekä televisioruudulla näkyvän tekstin väreistä sekä fontista päättäminen. USA:n televisiotekstitys ei ole suomalaiseen tapaan monenväristä, puhujasta riippuvaa, vaan se voidaan säätää tietynlaiseksi käyttäjän kaukosäätimestä. Perusasetus on aina keltainen mustalla.

Tässä koetetaan säätää espanjankielisen Copa American tekstitystä. Viestintäviraston tehtävälistalla on myös espanjankielisen tv-tekstityksen laatu, ettei se ole heikompaa kuin englanninkielisen. Tästä kun on saatettu lipsua.

Tässä koetetaan säätää espanjankielisen Copa American tekstitystä. Viestintäviraston tehtävälistalla on myös espanjankielisen tv-tekstityksen laatu, ettei se ole heikompaa kuin englanninkielinen. Tästä kun on saatettu lipsua.

Muita FCC:n listallaolevia aiheita oli myös ns. HD-äänen hyvät puolet ja sen käyttöönotto USA:ssa, vanhojen tekstipuhelimien korvaaminen muilla laitteilla ja protokollilla – tiesittehän, että Suomessa matkapuhelin/lankapuhelin- suhteiden ollessa 80%/20%, USA:ssa se on päinvastoin – se on lankapuhelinten luvattu maa edelleen, ja matkapuhelin on “ekstraa” lankapuhelimen ollessa kodin “backbone”- selkäranka. Puhelinvastaajat ja tekstipuhelimet ovat yhä voimissaan…

Osansa saivat myös tekstiviestin lähettäminen hätänumero 911:n, maanjäristyshälytysten perillesaanti, kuulonäkövammaisten apuvälineiden standardointi ja korvauskäytänteet, jne! Kiitän ja siunaan, että Kuuloliiton erityisasiantuntia Virtanen oli paikalla ja esitti myös tyhjentäviä kysymyksiä puhujille, tässä kuvassa hän grillaa Karen Straussia:

Kuuloliiton agentti Virtanen vauhdissa luennon jälkeen vapaamuotoisten kysymysten osuudessa.

Kuuloliiton erityisasiantuntija Virtanen vauhdissa luennon jälkeen vapaamuotoisten kysymysten osuudessa.

Demo- ja kokeiluhuoneet

Kongressipaikalla oli myös näytteilleasettajien kokeiluhuone, mutta siellä oli tarjonta suhteellisen vaatimatonta, joten sinne emme eksyneet, mieluummin kysyimme suoraan näyttelyhallissa kunkin näytteilleasettajan tiskillä. Näyttelyn avautumista sai hieman odotella, joten kävin Phonakin “paremmin tekstitetyllä” luennolla näytteilleasettajien luennoille pyhitetyssä sali Gunstonissa. Huomasin kuitenkin Phonakin Roger-kynää ylistävällä luennolla tietäväni tuotteesta Lounais-Suomen kesäpäiväedustajan ansiosta enemmän kuin Gunstonissa istuessani. Kävi nimittäin niin, että kyselijät ja kommentoijat saivat koko ajan keskeyttää puhujan mitä ihmeellisimmillä ja jopa asiaan kuulumattomilla kysymyksillään, joten lopulta luentokalvot plarattiin läpi nopeasti ja esitelmöitsijä oli pahoillaan. Lounais-Suomen kesäpäivillä Yyterissä 11.6.2016 minulle tuli eräs eläkkeellä oleva kuulovammaisaktiivi kertomaan, miten oli saanut Kelalta “koko Phonak Roger systeemin”, kun pystyi perustelemaan, miten paljon hän tarvitsee kuulemista vaikka on eläkkeellä. Läpi meni! Kiitos Kela, kiitos Suomi, ainoa ihmemaa ei todellakaan enää ole Ameriikka!

Hätä—(teksti)viestiluento

Suomen ryhmä teki pienimuotoista tehtäväjakoa siten, että viidestä iltapäivän samanaikaisesta luennosta yritettiin valita eri luennot seurattaviksi. Minä suuntasin päättäväisesti Christina Duarten 911-luennolle (911 on Suomen 112 – yleinen hätänumero), toki huomasin, että ryhmäkuri oli jo nyt hieman löystynyt ja tällä luennolla oli muitakin suomalaisia. Tämä oli ymmärrettävää, koska muissa ryhmissä ei sinä päivänä ollut juurikaan mitään mielenkiintoista. Luentojen ensimmäinen ryhmä käsitteli omien asioiden ajamista, toinen teknisiä ratkaisuja, kolmas kuulokojeita ja sisäkorvaistutteita, neljäs oman elämän elämistä ja viides uraan liittyviä aiheita. Minulla veri veti useimmiten kakkos- ja kolmosryhmän luennoille – jees teknologia, kuulokojeet sekä sisäkorvaistutteet! Vain kerran linja lipsahti oman elämisen alueelle, kun kuulovamman vuoksi hyllytetty poliisi kertoi elämästään. Mutta se olikin vavahduttava luento! Siitä perjantain 24.6.2016 kohdalla lisää.

911-luennolle menin täysin hätätekstarilasit päässä. Olikin varsin hätkähdyttävää, kun luennon aivan alkupäässä oli tämä luentokalvo:

"Yleinen harhakäsitys - voin soittaa hätänumeroon mistä vain, millä matkapuhelimella vain, ja ellen pysty puhumaan, he näyttävät minulle puheen tekstinä."

“Yleinen harhakäsitys – voin soittaa hätänumeroon mistä vain, millä matkapuhelimella vain, ja ellen pysty puhumaan, he näyttävät minulle puheen tekstinä.”

Sain monesti vahvan tuntuman USAsta lankapuhelinten maana. Luennolla puhuttiin kuin Suomessa vuonna 2002 – “soita mieluiten lankapuhelimesta hätänumeroon, jotta sinut pystytään paikallistamaan parhaiten”. Kuulovammaisille oli usean eri valmistajan mitä hienoimpia tekstipuhelimia – jopa langattomia – joilla soitto onnistuu. Siis – jos olet kotona, pystyt lankapuhelimellasi ottamaan yhteyttä tekstitse hätäkeskukseen. Mutta 70% hätäpuheluista tulee matkapuhelimista, ja vaikka olisi jonkinlaiset tekniset valmiudet paikallistaa soittaja, sitä ei kaikkien puhelinkeskusten alueella pysty tekemään ihan vain puhelinkeskuksen korkean iän vuoksi.

ENTÄ HÄTÄTEKSTIVIESTIT??? Well, teknologia marssii vastaan taas, ote luentokalvosta:

"Soita meille, meidän puhelinkeskuksessamme ei ole teknisiä valmiuksia ottaa vastaan hätätekstareita". Tämä vasta uutinen kolaripaikalla tai terroristin käsissä, eikö vain?

“Soita meille, meidän puhelinkeskuksessamme ei ole teknisiä valmiuksia ottaa vastaan hätätekstareita”. Tämä vasta uutinen kolaripaikalla tai terroristin käsissä, eikö vain?

Luennon muut kalvot koskivat lähinnä eri tekniikoita käyttävien netti- tai lankapuhelimien paikallistamista, hätätekstiviestin lähetystä kosketeltiin vain parissa kalvossa. Ei sanaakaan ilkivaltaisista tekstiviesteistä tai käyttäjien rekisteröimisestä – ei sanaakaan. Jenkit ovat haudanvakavaa väkeä…

Ette usko? No, lukekaa itse, miten UUSI ilmiö hätätekstiviesti on – todellakin: Virallinen asiakasohje 911-hätätekstiviestistä

KIRJOITUSTULKKAUKSELLISESTI olin alkanut saada tarpeekseni CARTista – ilmoitin tulkeilleni, että seuraavana päivänä he seuraavat minua kuin haamut joka paikkaan. Minulla oli ollut suunnitelma käyttää heitä keskusteluissa, juhlissa, illallispöydissä, tapaamisissa, yms, mutta yhtäkkiä kaipasin keskellä CART-tulkattua 911-luentoa suomalaista KITUa.

Tullaan tutuiksi – iltajuhla – oi tulkit!

Oli vain hetki aikaa hengähtää ennen “tullaan tutuiksi”- juhlaa hotellin terassikerroksessa. Sinne tultua kupletin juoni oli, että ruokaa oli ilmaiseksi tai sponsoroidusti tarjolla, mutta (ylihintaiset) juomat jokainen sai maksaa itse. En yhtään häpeillyt mukaan nappaamaani vesipulloa – vesijohtovesi oli kyllä juotavaa, muttei kovin hyvää, joten raahasimme juomavedet kaupasta. Jäätä murtamaan oli iltatilaisuuden maksaja palkannut hartiahierojia, taikurin, karikatyyripiirtäjän sekä siluettien leikkaajan. Lisäksi “portilla” oli jaossa ilmaisarpoja, joiden vastakappaleita sai pudotella halutun arvottavan voiton uurnaan. Tungos oli suorastaan ahdistava. Sukkuloin tulkkeineni pitkin ja poikin, juttelin eri ihmisten kanssa, ja yllättäen olin yksi ilmiöistä – tai minun kirjoitustulkkini. Tämä parivaljakko valjaineen oli “tavis”jenkeille yli pääsemätön ihme. KITUa tultiin ihailemaan ainakin 10 eri osavaltiosta – näin tavasin ihmisten nimilapuista – ja ihmettelijät olivat todellakin jenkkejä, joita arvioin olleen paikalla yli 90% kongressiosallistujista. Se ensimmäinen ja suurin kysymys oli: Maksavatko he mitään? Kun kerroin, että he ovat minulle ilmaisia, ja Suomen sosiaaliturva antaa kuulovammaisille kirjoitustulkit tarpeen mukaan vaikka rapakon taakse, silmät suurenivat lautasen kokoisiksi. Todellakin, USA on eri maa. Mutta missään en nähnyt kateutta, oli vain ilon kyyneleitä ja olalletaputtelua minun “suuren onneni” vuoksi. Todellakin.

Haastattelemamme ihana CART-tulkki, joka iltajuhlassa tulkkasi vain arvontatilaisuudet ja muuten oli työttömänä, kertoi enemmän kuin mielellään teknologiasta ja haastatteli minun tulkkini. Kun kysyin, pääsevätkö jenkkiläiset kirjoitustulkit koskaan Eurooppaan asiakkaan kanssa, hän muisteli, että kyllä, yhden tapauksen hän tietää. Opiskelija sai mukaan omat tulkit opintomatkaa varten, kun vakuutusyhtiö jaksoi maksaa. Tämän kuultuani mietin, mitä vikaa Suomen Kelassa oikeastaan on? Pitää mennä merta edemmäs kalaan asian ymmärtääkseen.

Sain useita kutsuja seuraavien päivien luennoille, ja ihmeekseni huomasin monilla 70 vuotta täyttäneillä kaksi sisäkorvaistutetta. Kyselin niistä, ja useimmiten vastaus oli “no problem ja kaikki on hyvin, tervetuloa huomiseen paneelikeskusteluun”. Lupasin mennä ja muuten meninkin! Mutta tästäkin lisää seuraavissa blogeissa. Noin 1,5 tunnin meluisassa ympäristössä paahtamisen jälkeen minä ja tulkkini olivat jota kuinkin keitettyjä ja paistettuja, joten leikkautin ilmaisen siluetin itsestäni (koska näille ei ollut jonoa) ja lopputulos on nähtävissä tässä:

Siluettikuva Eijasta, leikattu CaptionCall'in sponsoroimassa tutustumisjuhlassa Washington D.C.ssä 23.6.2016.

Siluettikuva Eijasta, leikattu CaptionCall’in sponsoroimassa tutustumisjuhlassa Washington D.C.ssä 23.6.2016.

Matkakaveri oli nuorille tutustumisleikiksi järjestetyllä Murhamysteeri-illallisella läheisessä ravintolassa, mutta kuulumisia sieltä sain vasta seuraavana päivänä – kuulemma ei ollut kuullut mitään ja oli ollut sekavaa, porukat olivat jutelleet omaan tahtiinsa välittämättä juonesta – torstai-iltana minä vedin sikeitä jo ennen kymmentä illalla paikallista aikaa. Perjantaita odottelemaan.

IFHOH KOKOUSPÄIVÄ

20. heinäkuu pm 2016, kirjoittanut Eija Isaksson

Muistoja keskiviikosta 22.6.2016 – IFHOH kokouspäivästä

Hikinen aamu valkeni pian, ehkä liiankin pian. Hotellihuoneen ilmastointi oli siivoojan jäljiltä täydellä teholla, ja matkakaveri oli kytkenyt sen yöksi pois päältä. Ilmastointia tai siirtymistä kylmän ja lämpimän välillä olin suotta pelännyt, se toimi kyllä, eikä kuitenkaan missään vaiheessa tullut liian kylmä. Jos ilmastoinnin asetti +23:n, ei sitä tarvinnut kliksutella päälle ja pois. Tosin Hiltonin ilmastointilaite puhalsi sen verran vihaisesti että verhot vain heiluivat, mikä oli lievästi sanoen harmittavaa. Kokoushotellin jälkeinen majapaikka Normandy Hotel osoittautui ensitotuttelun jälkeen kotoisammaksi kuin laitosmainen Hilton.

Näkymä hotellihuoneesta oli vaikuttava. Aurinko paahtoi sisäpihalle koko päivän, ja ilma oli todella polttavaa auringossa. Keskellä pihaa oli istutuksia, joita hoitamassa ei näkynyt pahemmin henkilökuntaa, mutta ainakin kastelut hoiti Washingtonin kostea ilma, joka satoi alas useaan kertaan matkaviikon aikana, onneksi enimmäkseen iltaisin ja öisin.

Näkymä hotellihuoneesta oli vaikuttava. Aurinko paahtoi sisäpihalle koko päivän, ja ilma oli todella polttavaa auringossa. Keskellä pihaa oli istutuksia, joita hoitamassa ei näkynyt pahemmin henkilökuntaa, mutta ainakin kastelut hoiti Washingtonin kostea ilma, joka satoi alas useaan kertaan matkaviikon aikana, onneksi enimmäkseen iltaisin ja öisin.

Seuraava huomio USA:sta oli, että hotelliaamiainen maksoi erikseen eikä sisältynyt huoneen hintaan. Itse asiassa hotellin alakerrassa operoivat varmasti aivan eri yrittäjät kuin hotellia pyörittänyt firma. Tämä on tyypillistä USA:n meininkiä, kaikki on eri kokonaisuuksissa ja eri yrittäjien vastuulla. Asia valkeni suomalaiselle vasta, kun lasku aamiaisesta tuli pöytään – niin mikä lasku? 28 taalaa? Juustosta laskutetaan erikseen? Mitä??? Päänvaivaa aiheutti myös ns. pakollisen tipin jättäminen, oliko prosentti nyt 10, 15 vai 20. Lisäksi jos ravintolaseurue oli suurempi kuin viisi henkeä, laskuun lisättiin vielä yksi maksu. Suomessa palkka tulee niin Manulle illallinen – tyyliin, että on vaikea kuvitella maata, jossa listahinta on vasta pohja, jolle ryhdytään rakentamaan. Jos listalla lukee 25 taalaa, useimmiten käy niin, että poistut 35 taalaa köyhempänä ravintolasta, vaikka luulit, että 30 taalaa riittäisi loistavasti. Washington lisäksi on USA:n kalleimmiksi luokiteltavia paikkoja.

Mutta KOKOUKSEEN…

IFHOH:in BGM eli bi-annual general meeting oli ajoitettu heti alkuun, ja siellä oli edustus 17/40 jäsenjärjestöstä sekä 12 eri maasta. Kaikkien Pohjoismaiden edustus oli hyvinkin paikalla, jopa runsaslukuisin delegaatioin (Ruotsi ja Norja). Kysellessäni kuulin, että virittelevät kongressin tauoilla NHS-yhteistyötä Ruotsin puheenjohtajavaihdoksen jälkeen (Jan-Peter Strömgren vaihtui Mattias Lundgreniin kesäkuussa 2016) ja tekevät opintoretkiä mm. Gallaudetin yliopistoon. Suomesta oli paikalla osanottajia kahdesta eri järjestöstä (Kuuloliitto ja Svenska Hörselförbundet) yhteensä kahdeksan henkeä ja NHS:n puolesta yksi henkilö. Suomalaisia oli paikalla siis meitäkin aivan tyydyttävästi.

IFHOH BGM alkoi WHO:n edustajan Shelly Chadhan videotervehdyksellä. Oikealla CART-kirjoitustulkkausta.

IFHOH BGM alkoi WHO:n edustajan Shelly Chadhan videotervehdyksellä. Oikealla CART-kirjoitustulkkausta.

2016-06-22 10.38.38

IFHOH kokousväkeä.

Kokous meni omaan tahtiinsa, eikä yllätyksiä hallitusvalinnoissa nähty. Ruth Warick Kanadasta jatkaa puheenjohtajana, samoin Avi Blau Israelista varapuheenjohtajana sekä Heikki Niemi Suomesta rahastonhoitajana. Muutoksia hallitukseen tuli, sihteeri Hanh Duong Phuong Vietnamista vaihtui uusiseelantilaiseen Louise Carrolliin ja uutena hallitusjäsenenä mukaan tuli Patrick Gift Egessa Ugandasta. EFHOH edustuksen kokouksessa hoiti puheenjohtaja Marcel Bobeldijkin vakavan perhesyyn vuoksi Aïda Regel Poulsen Tanskasta. IFHOH:n verkkosivujen päivitys on siirtymässä Avi Blaulle, pidetään hänelle peukkuja päivitystyön suhteen: IFHOH verkkosivut

Kokous kesti useita tunteja, ja sen tärkein anti on ylläolevan IFHOH:n verkkosivun linkin Washington Declaration. Induktiokelan tärkeyttä ei mikään voi korvata, eikä sitä saa matkapuhelinvalmistajien lyhytnäköisyyden vuoksi korvata, kuului julistus. Itse tutustuin ensimmäistä kertaa CART-kirjoitustulkkaukseen syvällisemmin. CARTista voisi sanoa paljonkin, ja varmaan laitankin aivan oman blogipläjäyksen siitä. Minun omat kirjoitustulkkini Suomesta olivat siinä vaiheessa ilmoitelleet saapuneensa, ja he päätyivät kirjoitusvaljaineen Facebookiin IFHOH:n verkkosivulle melkein heti. Olen erittäin ylpeä suomalaisuudestani vieläkin, ja siitä, että pystyin sanomaan kaikille, kyllä, he ovat Suomesta, ja KYLLÄ, ei maksanut (minulle) mitään. Tässä vaiheessa tekisi mieli sanoa, maksetaan vain mielellämme veroja, koska Suomi on hyvä maa kuulokojeen käyttäjälle; ehkä maailman paras.

CART

CART eli Communication Access Realtime Translation on kirjoitustulkkausta kirjainyhdistelmä kerrallaan. Sen näppäimistö ei ole mikään tavallinen, vaan sellainen, että sillä koulutettu tulkki näppäilee erikoisnäppäimistöllään tietyillä yhdistelmillä tietyt merkit näkyviin reaaliaikaisesti. Minun kirjain kirjaimelta kirjoittavat tulkkini olivat suuren ihmetyksen ja ihailun aihe osin myös sen vuoksi, että tulke jäi usealla rivillä näkyviin, ja oli valkoista tekstiä sinisellä pohjallla. CART oli useimmiten keltaisia ISOJA KIRJAIMIA mustalla pohjalla ja teksti katosi todella nopeasti, parin-kolmen rivin jälkeen, koska usein se oli text-on-topin tapaan ympätty samalle näytölle kuin missä puhujan powerpoint-esitys kulki. Vähitellen huomasin, että CART on PUUDUTTAVAA. Selvitin tulkkeen laadun, ja sain työkeikalla olleelta CART-tulkilta selvityksen, että Convention oli tilannut nopeimman ja samalla halvimman mahdollisen kirjoitustulkkauksen – se edellytti vähäisiä rivejä sekä ISOJA KIRJAIMIA. Shiftin painallus isojen ja pienten kirjainten välillä kun on CARTissa monta painallusta, ja keikan tilaaja oli sanonut, että säästä aikaa käyttämällä VAIN ISOJA KIRJAIMIA. Sattumoisin näytteilleasettajien huoneessa oli “parempaa” CARTia – ehkä maksutkin olivat paremmat…

 

En kuitenkaan pysty unohtamaan mm näitä CART-kukkasia: “…lost his mother” (CART): “…he found out” tai “hearing loss” (CART) “Here is God”

Todella, CART ei voi ilman suuria ponnistuksia peruuttaa, kuten suomalainen KITU. Joten jos minulta kysyttäisiin, ottaisinko CART-tulkkeja Suomeen tulkkaamaan englanniksi KITUn sijaan, minun vastaukseni olisi EN OTTAISI.

“Parempaa” CARTia Kuulokoiraluennon (Dogs for Deaf) aikana. Tiesittekö, että Jenkeissä pitää olla koirille kunnon treenausmahdollisuudet asiakkaan luona, ennen kuin koira annetaan asiakkaalle? Pieni kerrostaloasunto voi olla este.

Ja sitä ihanaa suomalaista KITUa.... :)

Ja sitä ihanaa suomalaista KITUa…. :)

CART-näppäimistö oli varsin erikoinen. Kuvassa asiantuntijana esiintynyt kirjoitustulkki vaihtaa kuulumisia minun tulkkieni kanssa.

CART-näppäimistö oli varsin erikoinen. Kuvassa asiantuntijana esiintynyt kirjoitustulkki vaihtaa kuulumisia minun tulkkieni kanssa.

Illalla ei ollutkaan vaikeuksia mennä aikaisin nukkumaan. Mukavaa oli se. Seuraava päivä toisi itse Conventioinin eteen kaikkine ihanuuksineen…

 

Suuressa maailmassa olivat jonotkin pitkiä

11. heinäkuu pm 2016, kirjoittanut Eija Isaksson

Muistoja tiistaista 21.6.2016 – matkapäivästä

Matkareitti kulki Helsingistä Reykjavikin kautta, operoivana lentoyhtiönä toimi Icelandair. Kuten olin jo aiemmin saanut kuulla, minkäänlaisia tekstityksiä ei kummemmin lentoyhtiön penkkitelevisioiden elokuvissa ollut. Television paneelissa oli kyllä 3,5 mm:n kuulokeliitäntä, mutta yhtiöllä myynnissä vain tulppakuulokkeita 4 euron hintaan. USB-yhteys latasi kyllä kaulasilmukkaa, mutta ääntä sen kautta ei tullut. Oli siis vain horrostettava ilman ääntä. Mäkihyppääjän elämäkertaa, aiemmin katsottuja klassikoita, piirrettyjä… Omasta takaa pitäisi se kuulokekaulasilmukkakin olla, näin nopeana ratkaisuna. Mutinaa syntyi myös normaalikuuloisten katsojien keskuudessa siitä, että kuulokkeet piti ostaa. Matkatoveri löysi englanniksi tekstitettyjä islantilaisia sarjoja, minä taas tyydyin arvaamaan, mitä siinä Frozen-leffassa seuraavaksi tapahtui.

Turkuun vai Reykjavikiin? Tarkkaan nyt se valinta, turkulainen :)

Turkuun vai Reykjavikiin? Tarkkaan nyt se valinta, turkulainen :)

Reykjavik (Keflavik) on pieni lentokenttä, mutta USA:n ja Kanadaan matkustavat onnistuvat muodostamaan monta epätoivoista jonoa passintarkastuspisteelle. Schengen ja EU ovat ihan hyvä asia. Jonosta 1 selvittyä oli vastassa jono 2, passi oli pakollinen joka kierroksella, myös lentokoneeseen noustessa. Vaihtoaika koneiden välillä oli ruhtinaallinen 50 minuuttia, mutta kun siitä hupeni 30 minuuttia jonotukseen, selvää oli, ettei wc:hen ollut mitään asiaa Reykjavikin terminaalissa. Siellä sitä paitsi onnistuivat wc:t olemaan “jossakin”, eivät siinä, missä pitäisi. Helsinki-Vantaata ei suotta ole kehuttu Euroopan parhaimmaksi lentokentäksi – ei se hulppea ulkomuoto vaan se taito sijoittaa palvelut sinne, missä niitä tarvitaan.

Kongressin ohjelma viihdytti elokuvien lisäksi lennolla. Lentoyhtiö jakoi ilmaiset vesipullot kaikille ja huolehti useaan kertaan, että matkustajien nestetasapaino pysyy hyvänä. Laatua.

Kongressin ohjelma viihdytti elokuvien lisäksi lennolla. Lentoyhtiö jakoi ilmaiset vesipullot kaikille ja huolehti useaan kertaan, että matkustajien nestetasapaino pysyy hyvänä. Laatua.

Washingtoniin laskeutuminen aiheutti tuntemuksia – minä tein sen, I made it. Monivuotinen miettiminen, pystynkö matkustamaan rapakon taa, oli ohi. Erittäin pienestä tuloaulasta ohjattiin junan ja bussin risteytykseen, joka sukkuloi lentokoneiden ja matkatavaraterminaalien välillä. Tosin laukut saivat odottaa hihnalla, koska ulkoamerikkalaisten haastattelujono kiemurteli noin tunnin verran vastaanottoaulassa. Jenkeille oli kehitetty koneelliset tarkastuspisteet, joihin passi vain “piipattiin”, mutta me muut saimme odottaa hattu kourassa. Maahantulohaastattelu meni sujuvasti, kun näytti kongressiohjelmaa, hymyili ja puhui kevyitä. Valokuvan oton jälkeen kiiruhdettiin huolestuneen hihnavirkailijan luokse, joka nosteli laukkuja sen näköisenä, että olisi mukava jos lähtisivät tästä nyt pian. Vielä yksi jono, vielä yksi passintarkastus, ensimmäiset jenkkiläiset kohteliaisuudet ja sitten etsimään kulkupelejä. Olin vakaasti päättänyt mennä julkisilla, sen vuoksi matkaan menikin aikaa. Mutta hotellille päästyä minulla oli metron arvokortti, johon ladata saldoa ja olin tehnyt kuten kukaan ei olisi neuvonut, raahannut 25 kg:n matkalaukkua jenkkien pääkaupungissa keskellä yötä. Mutta se ja sama, hotellille päästiin.

 

Lentoasemalta tultiin Silver Line bussilla, joka vei samannimisen metrolinjan päätepysäkille - arvoitukseksi jää, miksi metroa ei koskaan rakennettu Dullesin lentokentälle asti. Metro Centralissa matka jatkui punaisella linjalla kohti Dupont Circleä (päätepysäkki Shady Grove). Metroliikenne päättyi Helsingin tapaan ennen puoltayötä ja harveni vanhetessaan.

Lentoasemalta tultiin Silver Line bussilla, joka vei samannimisen metrolinjan päätepysäkille – arvoitukseksi jää, miksi metroa ei koskaan rakennettu Dullesin lentokentälle asti. Metro Centralissa matka jatkui punaisella linjalla kohti Dupont Circleä (päätepysäkki Shady Grove). Metroliikenne päättyi Helsingin tapaan ennen puoltayötä ja harveni vanhetessaan.

Tulomatkan viimeinen jono olikin hotellilla. Oli vain painettava nöyrästi päänsä ja seurattava sivusta jonkun suivaantuneen hotellivieraan avautumista virkailijalle viereisellä palvelupisteellä – mitäs siitä, että kello oli jo yli puolenyön paikallista aikaa ja matkoilla oli oltu Suomen kellon mukaan noin 15 tuntia – olisipa tietysti ollut kiva ja mukava jo painaa pää tyynyyn. Lopulta näin tapahtuikin – unensaantiongelmia ei ollut. Viimeinen huomio kiinnittyi räätälöityyn hotellihuoneen avaimeen, jonka sai lopulta pitää – suuressa maailmassa on suuren maailman tyyli.

Hotelliavainkin mainosti kongressia ja yhtä kongressin sponsoria hyvän asian varjolla.

Hotelliavainkin mainosti kongressia ja yhtä kongressin sponsoria hyvän asian varjolla.

 

 

Washington D.C. lähestyy…

16. kesäkuu am 2016, kirjoittanut Eija Isaksson

Kuuloliitosta lähtee IFHOHin vuosikokoukseen (BGM) ja sitä seuraavaan HLAA:n conventioniin pieni delegaatio. Suomi voi lähteä melkoisen ylpeänä siitä, että ns. CRPD on kunnossa, katso oheinen linkki: YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien ratifiointi Suomi

Kokousputki on ajalla 22.-26.6.2016, joten juhannuskokot jäävät tältä porukalta näkemättä, tosin eräs lähtijöistä ehtikin jo lausumaan “mitään ei menetetä”. Saa nähdä, USA:ssa on ainakin kuuma.

Delegaation virallisimman edustajan sanoin, “Estat, lennot, majoitukset tulostettu, olemme valmiit”…

Eija lisää, kirjoitustulkitkin on saatu, siis kaksi kappaletta. Mikäli uskon kuulemaani, matkalaukku kannattaa jättää tyhjähköksi, koska vaatteita kuulemma on ja paljon, kaupoissa. Saa nähdä nyt. Pysykää kanavalla, wlan on aina wlan, myös Jenkeissä. Ja kommentoikaa mistä haluaisitte lukea.

Conventionin ohjelma on täällä: HLAA Convention 2016

 

Vapaudenpatsas näkyy jo, mutta vielä ei olla Jenkeissä. Tämä kuva on Auranlaakson ABC:n naisten hienosta pikkulasta :)

Vapaudenpatsas näkyy jo, mutta vielä ei olla Jenkeissä. Tämä kuva on Auranlaakson ABC:n naisten hienosta pikkulasta :)